lauantai 30. kesäkuuta 2012

Harry kuuluu kesään


Taukojen viettäminen on taitolaji. Uusia työntekijöitä jo muutaman vuoden seuranneena olen huomannut, etteivät he koskaan kesän alussa malta pysyä tauoillaan koko sallittua aikaa. Eväiden syömisen jälkeen tekeminen loppuu. Sinänsä on positiivista, että he tekevät mieluummin töitä kuin tuijottavat tyhjän panttina kellosta minuutilleen, milloin tauko loppuu, mutta pidemmän päälle kaikki huomaavat, että tauot ovat kiireisinä päivinä tärkeitä rauhoittumisen ja rentoutumisen hetkiä. Niiden jälkeen jaksaa aina virkeämmin tehdä töitä, joten taukoihin sallituista ajoista kannattaa pitää kiinni.

Tauon pitämisen taito piileekin oikeassa ajanvietteessä. Itse tykkään paeta taukojen ajaksi toiseen maailmaan. Puodin varaston perimmäisessä nurkassa tai hyvällä säällä ehdottomasti rantakalliolla Näsijärven äärellä avaan Harry Potter -sarjan ensimmäisen osan varmaan kahdettakymmenettä kertaa ja hyppään jälleen Harryn, Hermionen ja Ronin matkaan.

Sara Hildenin puisto syystunnelmissa
Taukolukemisessa vannonkin ehdottomasti Pottereiden nimeen ja suosittelenkin niitä jatkuvasti työkavereille, jotka eivät malta pitää taukojaan tekemisen puutteen vuoksi. Harry Pottereiden läpi lukeminen joka kesä on ollut minulle perinne jo varmaan siitä lähtien kun sain ensimmäisen kertaan Viisasten kiven käsiini. Nyt olen huomannut, miten loistavasti Harry ja Särkänniemi sopivat yhteen. On vaikea lukea kirjaa, jota ei ole lukenut aiemmin, kun tauot ovat pituudeltaan ennalta määrätyt puoli tuntia ja vartti – tulee paljon keskeytyksiä ja uuden kirjan kanssa keskittymisen herpaantuminen pilaa lukunautintoa. Harryn tarinan tunnen kuitenkin niin läpikotaisin, että tauon äkillinen loppuminen ei koskaan pistä päätäni pyörälle ja pystyn helposti seuraavalla tauolla jatkamaan siitä, mihin jäin. Hyppiminen oman ja Harryn maailman välillä on helppoa. Olen myös huomannut, että kun lukee, taukokin tuntuu pitemmältä. Puolen tunnin lukuhetkessä ehtii lukea monen päivän tapahtumista kansien välissä.


Tällä hetkellä olen Azkabanin vangin puolessa välissä. Vielä on siis taukoluettavaa tälle kesälle – suurin piirtein 2700 sivua.

-Katri

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sataa vettä, sataa lunta, sataa pieniä rakeita


Meille lipareille sään muutokset eivät ole iso ongelma. Kopeissamme on vakiovarustuksena lämmitin, patteri ja hellettä varten tuuletuslaite. Poikkeuksena moniin muihin kesätyöntekijöihin, meillä on aina työskennellessämme katto päänpäällä. Olemme siis tottuneet luksukseen. ;D 


Toisaalta olemme myös hieman kateellisia mm järkkäreille, jotka ovat niin ruskeita kun saavat olla auringonpaisteessa! (Kuvassa yritän epätoivoisesti ruskettua..)



Asiakkaiden kannalta säävaihtelut ovat tosi harmillisia. Vaikka puodeistamme saa halpoja mutta käytännöllisiä sadeviittoja, ovat vuoristoradoissa pyörimiset sateella ja kylmällä ehkä hieman epämiellyttäviä kokemuksia. Onneksi särkässä on delfinaario, planetaario, akvaario, Näsinneula, Sara Hildénin taidemuseo ja metkula, joissa huvittelu onnistuu normaaliin tapaan sateesta huolimatta.


Oikeastaan liparin ainoa harmi sateella on asiakkaiden vähyys. Ruuhkapäivinä asiakkaita on paljon ja työpäivä kuluu yhdessä hujauksessa. Mutta sateella, kun asiakkaita tulee keskimäärin yksi kymmenessä minuutissa ja lippuluukkuja on auki 12 kappaletta, voidaan yrittää laskea kuinka monta asiakasta kukin lipari saa päivän aikana. Tällaisina päivinä pelaamme usein laivanupotusta, piirräjaarvaata, kuuntelemme radiota ja tietty tutustumme toisiimme paremmin.

Seuraavassa kirjoituksessani kerron Tukkifotosta, joka on todella erilainen työpiste normaaliin lippuluukkuun verrattuna.

Aurinkoisia kesäpäiviä toivoen,
Pirre

torstai 28. kesäkuuta 2012

Eläintarhan kaviokkaat


Meillä on täällä eläintarhalla kolme shetlanninponia Cindy, Pixie ja Ransu (+1 lainaponi Halina) sekä kaksi welsh-ponia, Lissu ja Wallu ja kaksi Gotlannin russ -ponia, Olle ja Muffe. Muita kaviokkaita ovat aasimme Mimmi, Sanni ja Niffe sekä muulimme Zikita. Nämä kaikki ovat olleet täällä useita kesiä, joten rutiinit ovat tulleet jo tutuiksi. Elämä eläintarhalla on leppoisaa verrattuna esimerkiksi ratsastuskoulun arkeen. Ponien työvuorot on jaettu niin, että töitä tehdään puoli päivää ja seuraava päivä on vapaa. (Ruuhkaisimpaan aikaan saatamme joutua ottamaan useamman ponin käyttöön, mutta nämä kirjataan ylös, jotta voimme varmistaa jokaiselle riitävästi vapaapäiviä.) 


Isot ponimme tekevät ratsuvuoroa ja niillä monet pienet tytöt ja pojat pääsevät elämänsä ensimmäistä kertaa ratsastamaan. Pienet shetlanninponimme taas vetävät kärryä, johon usein ratsastusta vielä jännittävät lapset sekä ponin selkään jo liian pitkät tai painavat pääsevät. Poni kun jaksaa vetää perässään enemmän painoa kuin kantaa selässään. Ainoastaan Ransu (kuvassa loimi päällä) ei kesäihottumansa takia tee töitä, sillä sen kiusana ovat ötökät. Ransu syö vaivaansa ihmisillekin tuttua allergialääkettä, Histeciä, sekä sitä rasvataan ja pestään säännöllisesti. 


Tänä kesänä otimme käyttöön myös ötökkäloimen, joka on selvästi vähentänyt kutinaa ja rapsutusta. Loimi on herättänyt asiakkaissa sekä hilpeyttä että ihmetystä. Monet ovat epäilleet, ettei poni näe kunnolla, mutta paras on ollut kysymys: "Miksi poni on alistettu?" Olemme itse käytännössä kokeilleet ja kyllä, loimesta näkee läpi :)

Ponit eivät vapaapäivinäänkään vietä koko päivää aitauksissaan vaan... 





Aamuisin meillä on aikaa touhuta niiden kanssa. Usein päästämme kaikki ponit ja aasit vapaaksi eläintarhan alueelle. Ne laukkailevat ympääriinsä innoissaan ja välillä saattavat pujahtaa marsuaitaukseen syömään (kuvassa). Marsut ovat tietenkin vielä sisällä taloissaan, eivätkä ponit pääse niitä tallomaan. Pari viikkoa sitten koimme hauskan tilanteen, kun eräs työmies luuli, että ponit ja aasit olivat tehneet joukkopaon ja hypänneet kaikki samaan aikaan aitauksistaan ulos. Lievensimme miehen huolia kertomalla, että kyse ei ole karkureissusta vaan ne ovat valvotulla aamuhölkällä. 


Teemme myös retkiä Näsijärven rantaan. Onkiniemen asukkaille olemme tuttuja jo useamman kesän ajalta; jotkut vilkuttelevat meille parvekkeiltaan ja pihoiltaan sekä jäävät juttelemaan. Näillä retkillä saatamme ratsastaa tai ajaa poneilla ja uittaa niitä. Pääasia poneille taitaa kuitenkin olla syöminen, sillä ranta on täynnä ihanaa, vihreää ruohoa. Koska ponien työvuorot ovat kevyitä ja tapahtuvat käynnissä, pyrimme ajamaan, ratsastamaan tai juoksuttamaan jokaista ponia noin kerran viikossa. Syönti- ja kävelyretkiä eläintarhan alueen ulkopuolelle tehdään päivittäin, se on poneille ja aaseille mukava tauko tämän hälinän keskeltä. Liikunnan ja syöttelyn lisäksi kaviokkaat nauttivat myös päivittäisestä harjauksesta ja rapsutuksista.




- Johanna ja Paula

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kun asiakkaat häviävät porttien taa, työntekijät pääsevät huvittelemaan



Kun asiakkaat häviävät porttien taa, työntekijät pääsevät huvittelemaan

Tuntuu että koko viikko on ollut yhtä vilskettä ja vilinää, vaikka todellisuudessa mitään kummempia olekkaan sattunut. Sesonki alkaa pukkaamaan päälle ja asiakkaita virrata särkänniemeen. Mikä tarkoittaa siis sitä, että koko ajan on tekemistä, eikä tarvitse tylsityä laitekopin perukoilla toimettomana.

Viikkoon mahtui kaksi mukavaa vapaa päivää, joista toinen pyhitettiin aurinkoiselle säälle ja moottoripyöräretkelle Muroleen kesäkahvilalle! Ensimmäinen kerta tänä kesänä moottorinpyörän kyydissä ja voi sitä riemua. Olo oli (jälleen kerran) kuin pienellä lapsella jouluna! :) Mutta samalla voi sitä kivun määrää, kun päästiin reissusta kotiin... Oli seuraavana päivänä istuminen jokseenkin hassun tuntuista.
(Kuvia ei valitettavasti retkestä ole, sillä taskutila oli rajallinen ja saatoin olla ehkä aavistuksen laiskanpuoleinen kuvaamisen suhteen.)

Työt tällä viikolla on ollut normaalista huomattavasti pokkeavampia. Kahtena päivänä ajoin normaalisti Kantti X Kantti autoja. Tosin sillä erotuksella, että asiakkaita alkoi todellakin olemaan aavistuksen verran enemmän ja kiirettä riitti autojen ja asiakkaiden kanssa.


Kanttihan ei kuuluu niihin laitteisiin, missä voisi hetkeksikään laittaa aivoja off asentoon. Autoja on siirrettävä varastoalueelta lähetykseen ja lähetyksestä radalle, kunhan asiakkaat on saatu lastattua kyytiin. Autoja ei kuitenkaan voi siirtää varastoalueella, jos asiakkaita on vielä kyydissä. Tässä kohtaa on myös huomioitava onko radalta tulossa autoja varastoon ja huudeltava asiakkaille, että poistuisivat pian pysähtyneistä autoista pois, ettei tule kolaria!


Unohtamatta tietenkään kaiken tämän keskellä sitä, että uudet pituusrajat teettävät lisää työtä ja autojen tarkkailemisen ja liikkuttamisen ohella mittailet vielä "muutaman" kappaleen villejä malttamattomia lapsia, jotka eivät malta pysyä mittaustilanteessa paikallaan.


Keskiviikkona pääsin tauottajaksi! Mikä siis tarkoittaa sitä, että käyn antamassa muille laitekuskeille taukoja. Syy miksi tämä päivä oli aivan huippu on se, että aikaisempina vuosina työvuoroihin kuului silloin tällöin tauottaminen. Nykyisin näin ei ole ja tälle viikolle tuli muutama onnekas sattuma ja osa pääsi tauottajan hommiin. Päivä meni normaalia nopeammin, koska samalla laitteella tuli oltua 20-30 minuuttia.

Viikkoon mahtui vielä yksi spesiaali päivä. Olin ilmoittautunut varakuskiksi, eli tarkkaa tieto ei ole siitä mitä tulen töissä tekemään ja saan selville sen vasta töihin tullessani. Minulle sattui osumaan Moto Gee vuoro!
Viime kesäsänä olin muutamaan otteeseen ajelemassa MotoJeeJeetä, jote aivan uusi juttu tuo ei ollut. Mukavaa vaihtelua kuitenkin rutiineihin. Päivä meni taas yhdessä hujauksessa, vaikka olikin 9h päivä. Asiaan ehkä saattoi vaikuttaa se, että samalla työpisteellä työskenteli lisäkseni kaksi muuta laitekuskia.

Sunnuntaina jouduin valitettavasti lähtemään kesken työpäivän kotiin, vaikka mieluummin olisin taistellut työpäivän loppuun. Vanha "sotavamma" alkoi vaivaamaan juhanuksen kunniaksi ja ranteen liikuttaminen alkoi olemaan tuskallista puuhaa. Onneksi muutama vapaa päivä sunnuntain perään, niin saa käsi lepäillä rauhassa. Vapaiden jälkeen sitten uudet kuviot ja uudet kivut.

Nyt kun kaikki muu on saatu kerrottua viikosta palataan vielä takaisin alkuviikkoon.
Aina silloin tällöin (joinakin kesinä) esimiehemme järjestävät meille pienimuotoisen virkistäytymisillan. Pääsemme nimittäin rankan työpäivän jälkeen tuulettamaan aivojamme laitteiden pyörteisiin. Aivan kaikki laitteet eivät suinkaan ole käytössä, mutta juuri sen verran että pää on mukavasti pyörällä ja ehkä pikkiriikkisen huono-olokin. Normaali huvipuisto meininki ei ihan helposti tämän hurjapään päätä hetkauta, mutta kun pistetään esimerkiksi Take Off pyörimään astetta kovempaa on lopputuloskin sen mukainen.
Edes sade ei menoa haitannut, firman kurtsupuku päälle ja menoksi!
Loppuun pieni kuvapläjäys huvitteluillastamme (:

Ei meitä pikkusade haittaa

Take ja taken pyöritykset
Anteeks mutta miten nää saa kiinni?
Tyrskyilyä
ja vähän Troikkailua myös
Nyt on hyvä mieli(kö?)
Ja kohta lähtee
- Jemppu

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Exkursio Muumimaailmassa


Tervehdys, täällä kioskisiskokset!  Tarkoituksenamme oli kirjoitella näin ensimmäiseksi kunnon stooriksemme kaikenmoista työhön liittyvää mutta päädyimmekin tarinoimaan VAPAAPÄIVÄSTÄMME! 

Teimme meinaan huikean reissun Naantaliin viikko sitten sunnuntaina ja päätimme käydä katsastamassa siellä, minkäpä muunkaan kuin Muumimaailman. Särkän työntekijöiden etuihin kuuluu sisäänpääsy tiettyihin huvipuistoihin ja onneksemme Muumimaailma lukeutuu niihin. Sunnuntaiaamu valkeni kuitenkin sateisena ja hyisenä, mikä lähestulkoon oli selättää suunnitelmamme. Päätimme siitä huolimatta uhmata luontoäitiä ja varustautua neljällä neulekerroksella (edellisenä päivänä olimme juhlineet tätimme viisikymppisiä Turku-Naantali – välillä lähes kesäisissä tunnelmissa ja laukuista pursusi enimmäkseen suvihepeniä…). 


Kovin moni muu ei Muumien saarelle ollut kuvasta päätellen uskaltautunut, paikka oli lähes kammottavan autio, eikä asiaa auttanut puiden takaa kaikuvat muuminäytelmän ääntelyt.

Viimeksi olimme käyneet Muumien valtakunnassa edellisen vuosituhannen puolella ja kappas, löysimme aiheesta kuvamateriaalia:


Ensin kiertelimme ympäriinsä ja haistelimme yleisilmettä, joka osoittautui samalla sekä maanläheiseksi että tunnelmalliseksi. Koko alue on tehty saarelle metsän siimekseen ja eri kohteet on ripoteltu ikään kuin luontopolun varteen. Heti porttien jälkeen jututimme ensimmäisenä kollegaamme eli kioskimyyjää. Oli hauska huomata, miten samantyylistä homma on huvi- tahi teemapuistosta huolimatta. Hattara tosin oli vaaleanpunaista meidän klassiseen valkoiseen verrattuna, olimme heti kateudesta pinkkinä.  Lopuksi nappasimme otoksen eräästä söpöstä hattaratönöstä.


Seuraavana suuntasimme kohti merta, ohi erilaisten puotien ja ravintoloiden. Päätimme vielä toistaiseksi livahtaa itse Muumitalonkin ohi. (Muumeja parveili pihalla halattavana ja jotenkin niiden otusten suurikokoinen olemus hieman pelotti.) Rannasta löytyi aina yhtä ihastuttava uimamaja ja tapasimme myös Muumipapan muistelmista tutun Eetvartin, hirvittävän meripedon. Sanni uskaltautui nokkapokka-kuvaan.


Kävelyntäyteisen päivän päätteeksi (olimme aamulla jo kahlanneet pari kirpputoria Turun suunnalla) löysimme Muumimaailman metsistä, ah, riippumattoja. Paikka oli nimetty Huilipuistoksi ja otimme nimestä muumivaarin ja rojahdimme värikkäisiin tekeleisiin. Miksei meillä Särkässä ole mokomia!? Ainakin henkilökunnan taukotiloihin voisi ripustaa pari... Elina tosin ei enää osannutkaan kavuta ylös liian mukavasti muotoillusta matostaan. Sanni tietenkin oli kameran kanssa asemissa:



Riippumatoista selvittyämme uskaltauduimmekin jo Muumitaloon. Toki talo on kuuluisa silmäänpistävästä yhdennäköisyydestään alkuperäisen kanssa, mutta emme olleet varautuneet sisätilojen aitouteen. Talon tunnelmallinen sisustushan suorastaan hurmasi meidät! Tässä Muumien kotoisa ruokapöytä herkkuineen:


Naantali-Turku – välillä paikallisbussissa pohdiskelimme reissumme antia ja huomasimme, että koko päivän olimme kumpainenkin tarkkailleet Muumimaailman henkilökuntaa jotenkin alitajuisesti. Särkkäläisyys on saanut yleisestikin kiinnittämään huomiota asiakaspalvelutilanteisiin meillä, muualla ja (Muumi)maailmalla.  

Paa-pa-pa-paa-pa
paap-paap-pa-paa-paa.
Maa-ma-ma-maa-ma
maam-maam-ma-maa-maa…

Seuraavaksi inspiroidummekin sitten ihka omasta työstämme, saa nähdä missä muodossa!
-Elina ja Sannikin

P.S. Maistoimme Mörön Jääjogun (!)  Frozen Yoghurtia, melkoinen tuo uusi villitys! 

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pyöripä ne pelit juhannuksenakin!


Heippa!

Menipä juhannus, ja nyt sitten odotellaan hellekesää. Toivottavasti kaikilla on ollut oikein hauska juhannus! Oma juhannukseni vierähti tällä kertaa Särkänniemessä. Riittipähän Särkänniemessäkin juhannuksenjuhlijoita niin aattona kuin päivänäkin. Peluutin väkeä aattona Minikoris-pelillä. Juhannuspäivänä puolestaan Airballilla riitti porukkaa välillä jonoksikin asti.



Enpä ole aikaisemmin viettänyt kalenterivuoden yhtäkään juhlapäivää töissä. Tällä kertaa jäivät siis juhannussaunat ja muut perinteet välistä, mutta olenpa ne joka vuosi päässyt kokemaan, joten eipä se oikeastaan harmittanut. Muistelin lähinnä sitä, kuinka monen oman vapaan juhlapäiväni onnistuminen on ollut kiinni siitä, että jotkut ihmiset ovat töissä näinä päivinä. Esimerkiksi monella reissulla ympärivuorokautiset huoltsikat ovat olleet tarpeen!


Nyt oli sitten itsekin aika kokea juhlapäivät työn parissa ja keskittyä mukavin fiiliksin peluuttamaan Särkän juhannusvierailijoita. Tietenkin aattotyöpäivän päätteeksi pelimyyjät olivat kehitelleet yhteistä juhannusillanviettoa, ja suurin osa työporukasta suuntasikin sinne viihtymään yhdessä. Sää oli koko aaton täydellisen aurinkoinen! Juhannuspäivä puolestaan oli pilvinen, mutta monta iloista hymyä irtosi juhannuspelien parissa Airballilla. Taitavimmat heittäjät saivat matkaansa pehmoflamingoja ja hupaisia palloja. Juhannuspäivänä tauolla päätin ilahduttaa itseäni näin juhannuksen kunniaksi ja ostaa vähän herkkuja. 


Mukaan tarttui siivu lämmintä pitsaa ja pussillinen herkullisia karkkeja.

Hyvissä merkeissä ovat pelimyyjän päivät siis edelleen jatkuneet, vaikka kesäflunssaa kuluneella viikolla olikin. Pääsin kuitenkin pyörähtämään Kehäkolmosen sisäpuolella pikaisesti kotikonnuilla. Ja onneksi minulla on myös nyt se uusi digikamera. 

Upea kesä on puhkeamassa. Kotipihalla kukki aivan ihania juhannusruusuja!


Ihanaa kesää teille!
Annabella

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

JV-Pia remmiin mukaan


Morjens! Nimeni on Pia, olen 19-vuotias lukiosta vasta valmistunut ja olen ensimmäistä kesää töissä Särkänniemessä. Työnimikkeenäni on järjestyksenvalvoja. Tässä on oltu jo töissä melkein kaksi kuukautta ja täytyy sanoa että olen kyllä tykännyt todella paljon.

Minua näkee Särkänniemessä joko parkkipaikalla ohjaamassa liikennettä, tervehtimässä portilla tai partioimassa puistossa. Tähän mennessä yleisimpiä tehtäviä on ollut; kertoa tupakoitsijoille heille merkityistä paikoista ja kertoa asiakkaille että ipanakärryt eivät ole mäenlaskua varten. Parkissa olen tottunut olemaan melkoinen infopiste monessakin ongelmassa, mutta yleisin kysymys on siltikin: Missäs sen parkkimaksun voi maksaa? 



Ainoa asia mikä työpäivää aina vähän lannistaa on huono sää. Koska olen koko työpäivän ulkona niin sade ei aina ole niin kauhean mukavaa. Varsinkaan portilla, koska sehän on kunnon tuulitunneli. Onnistun aina vielä unohtamaan hanskat kotiin ja olen paljain sormin jäätymässä mikä vaikeuttaa aluelippujen keräämisestä asiakkailta kun sormien koordinaatio kyky ei ole parhaimmillaan.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hejdåå, och välkommen till Särkänniemi!


Nyt on viiden päivän työputki onnellisesti saatu päätökseen ja vietän ansaittua kahden päivän lomaa! Vaikka Särkänniemessä työskentely onkin mahtavaa, niin välillä kotisohvalla makoilu on parasta ajanvietettä. Lisäksi näin sadevapaapäivänä suklaan syöminen ja blogin kirjoittaminen on tekemistä vertaansa vailla!

Särkkäviikko oli jälleen täynnä kommelluksia lippuluukulla. Eräänä aurinkoisena päivänä luukulleni tuli suuri ruotsinkielinen perhe ostamaan lippuja. Niin kuin voitte kuvitella, ensimmäinen reaktioni oli APUA, miten pystyn palvelemaan asiakkaita ruotsiksi?? Olin taskutiedosta (infolehtinen missä lukee kaikki olennainen Särkästä, taskutietoja on suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja viroksi) opetellut että elämysavain on upplevelsenyckel ja ipana-avain knattennyckel (ainakin suurin piirtein noin kirjoitettuna J) mutta haastavaa oli silti selittää asiakkaille mitkä liput olisi kannattavia. Yhteen lauseeseen saatoin puhua ruotsia, suomea, englantia ja ripauksen varmasti saksaakin. Yllätys kyllä, mutta he ymmärsivät ja saivat mieleiset tuotteensa. 

Toivon että ensi kerralla asiakaspalvelu ruotsiksi sujuu taas vain helpommin. Kirjoitan ruotsin tulevan syksyn yo-kirjoituksissa ja siksi haluan mahdollisimman paljon puhua ruotsinkielisille ruotsia. Joskus tekisi mieli pyytää suomenruotsalaisia puhumaan kanssani ruotsia, että oppisin hyvin, mutta vielä en ole kehdannut!
Ruotsin ääntämistä tuli harjoiteltua tämän kesän ensimmäisessä ruotsinkielisessä kuulutuksessani. Jännitys oli aika hurja, jos mokaisin niin vaan ja ainoastaan kaikki Särkässä olevat työntekijät ja asiakkaat kuulisivat sen. Kuulostin varmasti juuri siltä että suomenkielinen yrittää puhua ruotsia, mutta ainakin äiti löysi poikansa, eli viesti meni perille! Tässä oli kuulutukseni (Etunimi Sukunimi paikalla oli oikean henkilön nimi): Huomio! Etunimi Sukunimi, de väntar på dig vid utgången.

Hyvässä työpaikassa on tietysti myös loistavat illanviettokemut! Tällä kertaa työntekijät olivat muodostaneet joukkueita ja jokaisen joukkueen vuorollaan piti käydä esiintymässä monenlaisissa kuppiloissa. Eniten esiintymispisteitä keränneet joukkueet saavat mukavan yllärin seuraavissa juhlissa! Meidän lipareiden joukkue oli pukeutunut miimikoiksi. Tampereen keskustorilla monet turistit tulivat ottamaan kuvia kanssamme ja vaikka itse sanonkin, olimme hyvännäköinen porukka!


Vielä viimeiseksi kerron viikon ”hengenpelastustyöstäni”. Olimme joukkuekaverini kanssa kalevan abc:n pihassa keräämässä lupauksia ihmisiltä että he puhaltaisivat nollan juhannusliikenteessä. Nimmarit eivät siis menneet mihinkään vaan herättelimme vain ihmisiä miettimään ajokuntoaan. Haluan toivottaa kaikille mukavaa ja ennen kaikkea turvallista juhannusta!

-Pirre

torstai 21. kesäkuuta 2012

Rakkaat "kehvelit"


Kuten me ihmiset, myös eläimet vanhenevat tai syntyvät mahdollisesti epämuodostuneina. Meillä täällä eläintarhalla on myöskin oma "kokoelmamme" näitä erityiseläimiä sekä vanhuksia, jotka ovat meille kuitenkin niin rakkaita. Tässä tekstissä esittelemme teille osan niistä sekä kerromme joidenkin eläinten omituisista tavoista.

Ensimmäisenä esittelemme teille maaorava Nikin, joka on saanut tänä kesänä runsaasti huomiota myös asiakkailta. 



Nikki on jo vanha papparainen, jonka kävely näyttää vähän omituiselta. Sen takapää ei aina toimi kunnolla ja takajalat näyttävät laahaavan mukana. Nikki on kuitenkin elämänsä kunnossa eläessään kahden maaoravaneidin kanssa. ;) Aamuisin ruokintakierroksella se on aina ensimmäisenä vaatimassa jyviä ja salaattia. Laahaava takapää ei näytä Nikin menoa haittaavan ollenkaan! Se saa olla oravaneitien kanssa niin kauan, kun kunto on hyvä ja elämäniloa riittää. Tarkkailemme tilannetta useita kertoja päivässä ja heti, jos meno hidastuu, tiedämme, että on aika luopua siitä. 

Eläimistä luopuminen ei koskaan ole helppoa, oli sitten kyseessä poni tai undulaatti, sillä hoidamme niitä kuin omiamme.


Myös linnuilla voi olla epämuodostumia. Siitä hyvä esimerkki on eräs kukkomme nimeltä Stig. Kuvasta ei oikein näe, mutta sillä on suuri patti kaulassa. Se elää ihan tavallista kukonelämää ystävänsä Sulevin kanssa lampaiden seurana. Kukoilla on myös hauska tapa, joka saa ihmiset säikähtämään. Ne nimittäin ottavat aurinkoa! Monesti asiakkaat tulevat sanomaan, että teillä on kuollut kukko aitauksessa. Auringonpaistaessa ne makaavat siipi oikosenaan, silmät kiinni ja täysin liikkumattomina. Kukot myös ottavat hiekkakylpyjä, mikä saattaa jonkun silmään näyttää siltä, että ne sätkivät viimeisillä voimillaan.

Eräs ponimme, Olle, on syntynyt hieman toispuoleisena. Kuvista näkyy, että sen toinen korva on pieni ja suippo. 



Myös sen turpa on vinossa. Ei varmaankaan tarvitse tässä erikseen mainita, että sekin elää täysin normaalia ponin elämää... Vino turpa ei haittaa edes syömistä. Oikeastaan toispuoleisuutta ei huomaa muuten kuin ratsastustilanteessa, jolloin poni on kankeampi toiseen suuntaan mentäessä.



Alpakoista toiseksi nuorin, Jade, syntyi väärillä säärillä, kuten kuvista voi nähdä. Tämäkin on lähinnä vain esteettinen ongelma.

On hienoa, että asiakkaat tulevat sanomaan, jos huomaavat jotain epätavallista, koska myös äkillisiäkin sairastapauksia saattaa tulla. Usein kuitenkin tilanne on huomattu ja hallinnassa. Teemme kaiken voitavamme eläinten eteen ja tarvittaessa olemme yhteydessä eläinlääkäriin. Meillä on pari omaa eläinlääkäriä, joille voimme soittaa ja hätätapauksissa turvaudumme päivystävään eläinlääkäriin. Kaikesta mieltä askarruttavasta saa tulla keskustelemaan eläintenhoitajien kanssa! Ja sitä toivommekin, kerromme mielellämme eläintenhoidosta enemmän!



 - Paula ja Johanna


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Millaista säätä tänään luvassa?

Vihdoinkin on aika raottaa laitekuskin arkea niin töissä kuin ulkomaailmassakin.
Aluksi voin kertoa, että on äärimmäisen vaikea kirjoittaa tietokoneella, joka on noin sadassa (ehkä ei ihan niin monessa) erilaisessa ja erikokoisessa laatikossa ympäri asunnon lattioita... Mutta nyt on uusi ja tuliterä tietokone, jolla sopii sitten kirjoitella blogia!

Laitteita on ennätetty pyöritellä jo monen monituista viikkoa ja meno puistossa sen kuin vilkastuu.
Luokkaretkeläiset tulivat ja luokkaretkeläiset menivät. Nyt on sitäkin enemmän lapsia asiakkaina, jotka tuppaavat viihdyttämään päivästä toiseen suorasukaisilla kommenteillaan ja elämän pikku viisauksillaan.

Työtoverini täällä blogin puolella ovatkin ennättäneet jakaa jo monet kirjoitukset kanssanne ja nyt on vihdoinkin (kiitos tietokoneen kokoon saamisen) minun vuoroni jakaa teidän kanssanne hieman laitekuskin arkea. Kaikkea en kuitenkaan paljasta kerralla, jotta saatte pitkin kesää kuulla jotain uuttakin laitekuskin arjesta.

Päällimmäisenä mielessä on ehkä ah niin ihana vaihteleva Suomen sää! Lauantaina asiakkaat saivat nauttia mukavasta auringonpaisteesta ja sunnuntaina meitä viihdyttääkin sade.


Parhaimmillaan päivän työvaatetukseni on koostunut sukista, villasuksita, pitkiksistä, kollareista ja tuuli/sadehousuista. Sekä kolmesta paidasta, kahdesta hupparista, tuulitakista, sadetakista, piposta, kaulaliinasta sekä tumpuista. Kylmä on siis ollut, mutta on niistä lämpimistä ja jopa kuumista päivistä saatu nauttia/kärsiä.


Moni varmasti ajattelee, että särkänniemen työntekijänä oleminen on mahtavaa. Saa olla ulkona ja aurinkoisina päivä ruskettuu mukavasti. Ulkonatyöskenteleminen on oikeasti mitä mahtavina, mutta mitä ruskettumiseen tulee... Noh, jos pidät t-paitarajoista niin olet päässyt juuri oikeaan paikkaan!

Seuraavassa kirjoituksessa lupaan kertoa omasta päivästäni laitekuskina ja raottaa ovea työntekijöisen ihmeelliseen maailmaan säränniemessä. Kuviakin on luvassa (pahoittelut niiden puuttuminen tällä kertaa) heti kun opin käyttämään tätä uuden karheaa konettamme.

Nauttiikaa auringosta (ja sateesta, niin kuin minäkin)!
- Jemppu

maanantai 18. kesäkuuta 2012

10-vuotiaan tytön kauhu


Ennen kuin alan kertoa elämästäni nykyajassa, haluan palata hetkeksi menneisyyteen, ihan minun ja Särkänniemen yhteisen ajan alkuun.

Perheeni muutti Tampereelle vuoden 2000 syksyllä ja seuraavana kesänä saimme isosiskoni kanssa kinuttua vanhemmiltamme kausikortit Särkänniemeen. Huvipuisto muutaman kilometrin päässä (eli käytännössä naapurissa) oli uusi ja ihmeellinen asia, kun aikaisemmin lähin huvipuisto Linnanmäki oli löytynyt vasta seuraavasta kaupungista. Olin melkein yksitoistavuotias, parantumaton hurjapää ja vihdoinkin maagisen 140 senttiä pitkä, joten kaikki laitteet olivat vihdoin minulle avoinna, mukaan lukien uunituore, vastavalmistunut Tornado. 


Kukaan ei enää käännyttäisi minua pois hurjimmilta vuoristoradoilta (niin kuin vielä edellisinä kesänä oli käynyt Tukholman Grönalundissa).

Tähän mahtavaan kausikorttilaisen kesään sisältyy kuitenkin myös ikäviä muistoja. Eräänä päivänä, kun minä, siskoni ja siskoni kaveri olimme puistossa, sää oli huono ja kaatosateesta huolimatta olimme jostain syystä menneet Tukkijokeen. Kastuimme läpimäriksi viimeistään tässä vaiheessa. Siinä missä siskoni ja hänen kaverinsa eivät olleet asiasta moksiskaan, minulla oli niin kylmä ja epämukava olo, että kun he jatkoivat huvittelua sateesta piittaamatta, minä jäin istumaan sateensuojaan Männikkö-kahvilaan (nykyään samoissa tiloissa toimii grilli, mutta nimi Männikkö on sama).

Istuin kahvilassa yksikseni ja pää painuksissa – olin varmasti hyvin surullinen näky litimärkänä ja väsyneenä. Aloin melkein vaipua uneen, kun minulle sanottiin jotain ja havahduin – en kuitenkaan uskaltanut nostaa päätäni vaan esitin nukkuvaa. Huvipuistolaitteiden suhteen saatoin olla peloton, mutta tuntemattomia ihmisiä pelkäsin rajattomasti. Minua oli puhutellut nuori mies, jonka mielestä olin ilmeisesti huomattavan säälittävä näky. Yritin olla reagoimatta häneen mitenkään ja toivoin että hän menisi pois, mutta mies jatkoi:

”Haluatko sä olla luuseri? Sä olet ihan hiirulaisen näkönen siinä. Nouse ylös ny, älä näytä noin masentuneelta.”

Aloin olla kauhuissani ja esitin edelleen nukkuvaa, mutta ilmeisesti huonolla menestyksellä, sillä mies ei lähtenyt. Hän ei kuulostanut mitenkään uhkaavalta, ja siksi minulle ei koskaan selvinnyt, tarkoittiko hän vain hyvää yrittäessään saada minut liikkeelle pitämään hauskaa vai viihdyttikö hän viereisessä pöydässä olevia kavereitaan pelottelemalla yksinäistä pikkutyttöä. Ehkä olemassaoloni vain loukkasi häntä jollain selittämättömällä tavalla. Miten tahansa, en kokenut hänen lähestymistapaansa asiaan oikeaksi.

”Et sä haluu olla tollanen hiiri, vaan hiiret mököttää noin”, mies sanoi ja istahti viereeni. Hän laittoi käden olalleni ja ravisti minua hieman. Tässä vaiheessa rupesin varmaan itkemään, mutten vieläkään uskaltanut liikkua. Ajattelin edelleen, että hän menisi pois, jos vain en reagoisi mitenkään. Strategiani ei toiminut, kuten olettaa saattaa.

Aikansa mies ehti minua vielä patistamaan näyttämään iloisemmalta, kunnes kahvilan kesätyöntekijät huomasivat mitä tapahtui. He tulivat nopeasti pois tiskin takaa ja pyysivät miestä kohteliaasti, mutta tiukasti poistumaan paikalta. Kun mies ja tämän kaverit olivat lähteneet, he kysyivät olinko kunnossa. Sopersin kyyneleitten välistä, että kyllä kai. Hymyn työntekijät saivat lopulta huulilleni, kun he soittivat esihenkilölleen ja kysyivät, saisivatko he antaa minulle leivoksen lohdutukseksi koettelemuksestani. En varmaan edes saanut soperrettua kiitosta, niin järkyttynyt tapahtuneesta olin, mutta toivon, että työntekijät ymmärsivät, miten kiitollinen olin siitä että he olivat pelastaneet minut pelottavasta tilanteesta. Leivosta mutustellessani siskoni ja hänen kaverinsa saapuivat vihdoin paikalle ja sain kertoa heille, mitä hurjaa oli tapahtunut. Pienen herkuttelun jälkeen päivä sujui jo huomattavasti aurinkoisemmin. Siinä mielessä minua kiusannut mies pääsi siis tavoitteeseensa – en mököttänyt enää ollenkaan loppupäivänä. Kymmenenvuotiaana pelästyin helposti ja itku oli herkässä, mutta harvemmin tapahtui mitään, mitä hyvä leivos ja pari kierrosta Tornadossa ei olisi korjannut.

En pitkään aikaan ajatellut tapahtunutta, mutta kun rupesin miettimään blogiin kirjoittamisen arvoisia asioita, tämä tuli ensimmäisten joukossa mieleeni. Lapsena asiakaspalvelukokemukset tuskin tallentuvat päähän samalla tavalla kuin vanhempana, mutta tämä tapaus ei unohdu. Toivon, että olen itsekin ollut yhtä ystävällinen kesätyöntekijä kuin nämä minua lohduttaneet Männikkö-kahvilan tytöt. Aion ainakin jatkaa samaan malliin, omista kokemuksistani ammentaen. 

- Katri

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Meri antaa – ja ottaa


Tällä viikolla oli mukava palata töihin kokonaisen vapaan viikonlopun jälkeen. Vilskettä riitti maanantaina Angry Birds Landilla Ankkalammella. Tiistaina olin Tutti Frutin onnenpyörällä. Toisin kuin Ankkalammella, jossa pelaaja saa aina jonkin palkinnon, Tutti Frutissa on hivenen uhkapelin makua. Ideana on valita onnennumero, ja toivoa, että ruletti pyörähtää sen kohdalle. Jännää olikin, että sinä tiistaina tässä tuuripelissä päivän kaikki pääpalkinnot tulivat numerolla seitsemän. Mitä tuuria! Iloiset voittajat lähtivät jatkamaan huvittelupäiväänsä kainalossaan valtavankokoinen vihreä dinosauruspehmo.  Tapaus oli varsin erikoinen! Mielessäni kävikin, ettei ole varmaan suotta läpi ihmiskunnan historian pidetty numero seitsemää myyttisenä lukuna. Onhan se monessa uskonnossa pyhä luku, viikonpäiviä on 7, sateenkaaressa on 7 väriä…

Toisaalta moni luottaa pelinumeroihinsa, onnenlukuihinsa ja syntypäiväänsä. Vaikka Tutti Frutilla olenkin viettänyt vasta muutaman päivän pelimyyjän urani aikana, olen nähnyt melkoisen onnekkaita hetkiä juuri näiden ihmisille tärkeiden numeroiden avulla. Jännitys syntyy siitä, ettei voi koskaan tietää, kuinka pelissä käy. Sitten kun siirrytään pienemmälle kakkosruletille arpomaan palkinto, saa vielä tuplasti jännittää, mikä palkinto sieltä kohdalle osuu.

Tuurista puheen ollen oma tuurini viime viikonloppuna ei ollut kovin hääppöinen. Kuten mainitsinkin jo, minulla oli kokonainen vapaa viikonloppu. Joitakin viikkoja aikaisemmin eräs ystäväni oli ihmetellyt, että kylläpäs minulla on töitä ja kalenteri ihan täynnä. Hän nappasi kalenterini itselleen, huomasi tämän vapaan viikonlopun ja kirjoitti sen kohdalle ”ikimuistoinen, ennenkuulumaton, sanoin kuvailematon viikonloppureissu.” Ja niinpä sitten lähdimme purjehtimaan Raumalle saaristoon kesänavausreissulle.

Kaikki odotukset reissun osalta täyttyivät. Nautimme vauhdista ja tuulesta ulapalla auringon paisteessa, mutta myös sateen myrskyssä. Leiriydyimme metsään ja nukuimme yöt porukalla puolijoukkueteltassa kaminan lämmössä. Jokaiselta hetkeltä sain mahtavia otoksia. Valkoisia purjeita sinitaivasta vasten, tunnelmallisia siluettikuvia auringonlaskussa, hauskuttelukuvia siellä sun täällä ja ties mitä muuta!

Mutta nyt varmaan jo arvaattekin, kuinka kamerani kävi, ja miksi tässä kirjoituksessa ei ole kuvankuvaa. Reissun loppumetreillä kamerani molskahti mereen ja vajosi ennätysvauhtia metrien syvyyksiin kalojen ihmeteltäväksi. Sinne menivät siis hienot kuvat reissulta, mutta myös viime viikon hauskat Särkkäkuvat!
Onneksi hauska reissu muutoin onnistui täydellisesti.

Töihin oli mukava palata viikonlopun rentoutumisen jälkeen. Nyt uusi kirkkaanoranssi kamera odottaa minua postissa. Jatkossa katson mihin kamerani laitan, enkä unohda laittaa rannehihnaa - älkääkä unohtako tekään! Kyllä moinen menetys meinaan kirpasee!

Mereltä maalle ja metsästä kaupunkiin palanneena: Annabella

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ja puodeista tiimiin mukaan liittyy Katri


Olen Katri, neljännen kesän puotityöntekijä Särkänniemessä. Vaikka kesiä (ja siinä sivussa talviakin) puistossa on tullut vietettyä jo useita, takaisin tuleminen on aina ollut mahtavien työkavereiden ja loistavan ilmapiirin takia itsestäänselvyys. Työpisteisiini kuuluu viisi matkamuistomyymälää, joista uusin ja ihmeellisin on Angry Birds Shop. Siellä vihaiset linnut pitävät hovia.

Olen Särkänniemen ulkopuolella epäterveellisissä määrin elokuvia, romaaneja ja tv-sarjoja kuluttava haaveilija. Suurin unelmani on päästä avaruuteen, mutta ennen sitä aion tyytyä matkustamaan mahdollisimman paljon ympäri maapalloa. 
- Katri

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Karsinan tähtöset

Satuinpa eksymään artikkeliin, jossa meidän bloggarit Paula ja Johanna esittelevät Eltan uusia mikropossuja. Toivottavasti noista ihanista possukoista kuullaan täällä blogissakin vielä lisää!


Maisa ja Pipsa
Täällä Särkässä on paljon (salaisia) Viidakon tähtösten faneja itseni lisäksi, ja olisin henk.koht äänestänyt possujen nimiksi Maisa ja Martina.. Mutta päättävä taho ei tainnut lämmetä ajatukselle :)

- Julia

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Leppäkerttu, tanssijoita ja ranskalaisia lippuluukulla

Nyt tuntuu jo kesältä! Aurinkoisia päiviä on enemmän kun sateisia ja lippuluukulla voi pärjätä t-paidalla (tätä on odotettu!). Lomalle siirtyneet koululaiset juoksevat päivä toisensa jälkeen hymyillen hakemaan kausikortilla rannekkeensa ja joskus he kertovat muistavansa minut edelliseltä Särkänniemi-päivältä. Minäkin alan jo vähän tunnistaa aktiivisimpia kausarilaisiamme.
Alkuviikosta olin kaksi päivää samassa kopissa uuden lipunmyyjän Auroran kanssa. Innostuimme ottamaan hauskoja kuvia tätä kirjoitusta varten ja aion kertoa nyt niistä.
Aamupäivisin, kun huvipuisto on juuri aukeamaisillaan, on lippuluukuilla usein jonoja.
Keskipäivän tienoilla, kun jonot olivat jo voitettu, lippuluukkumme eteen tuli suuri ulkomaalaisista nuorista ja lapsista koostuva ryhmä. Heidän selvästikin piti odotella että ryhmän vetäjä on hakenut liput. He alkoivat laulaa ja tanssia Magarenaa ja sen jälkeen uutta hittikappaletta Ai se eu te pego. Kaikki nuoret ja lapset olivat tanssissa ja laulussa mukana, se oli mahtavaa! Tanssimme Auroran kanssa kopissa heidän tahdissaan. Meidän suomalaisten pitäisi ottaa mallia näistä rohkeista ulkomaalaisista. Tanssi ja laulaa voi missä tahansa, vaikka lippuluukulla!
Saimme Auroran kanssa myös pienen seuralaisen työpäiväämme.

Pieni ja suloinen leppäkerttu laskeutui taskutieto-telineemme päälle. Emme ehtineet nimeämään sitä ennen kun se lensi jo matkoihinsa. Kuvan saimme kilttien järjestysvalvojiemme ansiosta!


Järjestyksenvalvojista puheen ollen, he (kaksi nuorta miestä) olivat minulle ja Auroralle erittäin kilttejä. He tulivat juttelemaan meille hiljaisina hetkinä ja muutenkin viihdyttämään meitä järkkärijutuillaan. Ja mikä parasta: He hakivat meille nälkäisille lipareille ranskalaisia! Namnam, maistui tooosi hyvälle!
Kesä on viimein alkanut – tästä kesästä tulee paras kesä ikinä!
Pirre