Kirjoittajat 2013

Jemppu - Laitekuski



Olen 21-vuotias tamperelainen ja työskentelen Särkänniemessä laitekuskina neljättä vuotta.Työpäivinä pyörittelen pääasiassa perhelaitteita lasten iloksi. Ja mikä olisikaan sen parempaa kuin pieni lapsi, joka päivän päätteeksi tulee halaamaan jalkaasi ja kiittämään mukavasta päivästä! Vapaa-ajallani painin ponien kanssa tai käyn sohimassa hieman miekkailuharjoituksissa. Suurin intohimoni on ehdottomasti jäätelö, urheilemisen lisäksi tietenkin (:

Paula ja Johanna -Koiramäki


Olemme Johanna ja Paula entiseltä Lasten eläintarhalta, nykyiseltä Koiramäeltä. Meillä molemmilla on jo monta Särkänniemikesää takana (Paula 11 ja Johanna 6). Työvuorojemme aikana olemme vastuussa eläinten hyvinvoinnista ja ruokinnasta. Toki töihimme kuuluu välillä myös monenlaista muuta hommaa haravoinnista koiranpentujen hakuun ja lasten elämysleiri –rastien pitoon.  Vuoromme vaihtelevat aamuvuoron 7-15 ja iltavuoron 13-21 välillä, mutta eläinten sairastuessa emme katso kelloa eli saatamme olla paikalla vielä yömyöhäänkin eläinlääkäriä odottamassa.

Meidän kirjoitusvuorollamme pääsette tutustumaan eläintarhaan ja sen asukkaisiin sekä kaikkeen touhuun ja tohinaan, joita työvuoromme sisältävät. Koiramäen kesät ovat tapahtumarikkaita, vaikka sitä ei välttämättä yksittäinen kävijä vierailullaan huomaa. Onhan Koiramäki auki asiakkaille vain pienen ajan vuorokaudesta…



Oula - Järjestyksenvalvoja

Meikä on Oula, 21v ex-savolainen teekkari, ja kirjoittelen tätä blogia Tampereen Särkänniemen komeimpien, kauneimpien, rohkeimpien, älykkäimpien ja kaikkilla muilla mahdollisilla suomen- ja englanninkielen superlatiiveilla kuvailtavien miesten ja naisten puolesta. Ja sama asia lyhyemmin, olen siis järjestyksenvalvoja.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti