Pizzeria Pellen kesäkuulumisia!

Moikka! 

Täällä Blogin puolella ei ole kovinkaan paljoa kuultu Särkänniemen ravintoloista ja niiden toiminnasta, joten mua pyydettiin hiukan kertomaan Pizzeria Pellen kesäkuulumisia ja kertomaan vähän itsestänikin siinä sivussa!

Mä olen Noora, 21-vuotias liikunnanohjaaja-opiskelija sekä Pizzojen, hampurilaisten ja makkaraperunoiden- ”erikoisasiantuntija” (;D) Tampereelta. Olen työskennellyt tai ainakin tehnyt vuoroja lähes kaikissa Särkänniemen ruokapaikoissa. Burgers-hampurilaisravintolassa olen työskennellyt kolme kesää, joista kaksi olen ollut ryhmävastaavana. Sen lisäksi olen tehnyt vuoroja Paninissa, Suolapalassa, Pelitorin Grillillä, Koskigrillillä, Männikössä ja Aurinkoterassilla. Tänä kesänä tein alkukesän vuoroja kuudessa eri pisteessä kunnes pääsin Pizzeria pelleen, jossa olen saanut viettää koko loppu kesän aivan mahtavassa seurassa. Mun neljäs särkkäkesäni on ihan liian pian jo lopussa! Enää on edessä koko kesän paras työpäivä eli viimeinen aukiolopäivä, jolloin Särkänniemi on pullollaan erikoisohjelmaa, alennuksia ja hauskasti pukeutuneita työntekijöitä. Koko päivän kruunaa illalla järjestettävä ilotulitus!

                                                   

Särkänniemessä aloitin heti seuraavana päivänä kun olin täyttänyt 18 vuotta ja joka kesä olen Särkkikseen palannut uudelleen loistavan yhteishengen ja parhaiden työkavereiden takia! Tämän kesän olen työskennellyt pääasiassa siis Pizzeria Pellessä, jossa vaihtelemme vuoroja niin, että jokainen työskentelee salissa (tarjoilee ja on kassalla), keittiössä pizzakokkina ja tiskin puolella. Päivät kuluvat pääasiassa asiakkaita palvellen ja tehden pizzoja, mutta liikunta-alan ihmisenä olen kesän aikana useampaankin kertaan ohjannut taukojumppaa, josta päällimmäisenä varsinkin pojille mieleen on jäänyt lantion pyöritykset… ;D  Kesän aikana olemme keittiössä huomanneet, että pizzojen tekeminenkin on paljon mukavampaa kun radiosta pauhaa täysillä suomipoppi ja koko keittiö laulaa ja tanssii mukana! Ja menohan vaan yltyy mitä enemmän meillä on asiakkaita eli ollaan me keskikesällä oltu melkoinen näky, mutta kertaakaan ei ole pizza loppunut kesken ;) Parasta Särkänniemessä on hyvän yhteishengen lisäksi se, että jokainen työpäivä on erilainen. Välillä on yksityispuistoja, joskus taas artisteja esiintymässä (HUOM! julkkiksia on bongattu!), joinain päivinä yritetään rikkoa maailmanennätyksiä ja niin kuin jo kerroin niin joka vuosi viimeisenä työpäivänä jokaisella pisteellä on oma teemansa. Omassa pisteessäni on ollut inkkareita ja länkkäreitä, merirosvoja ja herrasmiehiä, tulkaahan kaikki katsomaan mitä Pizzeria Pelle on tänä vuonna keksinyt! Kuvassa minä viime vuoden teema-asussa…

Kesän aikana kesätyöntekijöille on myös paljon vapaa-ajan toimintaa kuten jalkapallotreenejä Särkkä - Lintsi jalkapallo-ottelua varten sekä erilaisia illanistujaisia. Eräässä tämän kesän tapahtumassa me Pelleläiset pukeuduimme Psyn musavideon hahmoiksi ja kuljimme ympäri kaupunkia hieman esiintymässä ;) Seuraavassa muutama kuva tapahtumasta: Huom! Meillä oli pro-kuvaajana matkassamme entinen pelleläinen Janne Kallunki!

Kesän aikana meistä Pelleläisistä on tullut tosi tiivis yhteisö ja töiden ja kaikkien Särkän kesätyöntekijöiden yhteisten vapaa-ajantapahtumien lisäksi me ollaan monet kerrat käyty töiden jälkeen yhdessä jätskillä tai kahvilla, pidetty meikki-iltoja, vietetty juhannus yhdessä ja meillä on jopa pelleläisten oma lenkkiporukka! Kyllä talven aikana tulee kova ikävä ihania Pellejä kun kaikki jatkavat opintojaan tai muita töitä Tampereella tai muissa kaupungeissa. Toivottavasti mahdollisimman moni nähdään ensi kesänäkin Särkänniemen ehdottomasti parhaassa pizzeriassa eli Pellessä!

Itsekin jatkan liikunnanohjaaja-opintojani täällä Tampereella ja valmistun tämän vuoden joulukuussa. Koko kesän olen Särkkiksen lisäksi ohjannut ryhmäliikuntaa eräässä kuntokeskuksessa sekä itse treenannut ahkerasti kilpa-aerobic-harrastukseni parissa. Keväällä voitin omassa luokassani Voimisteluliiton mestaruuden, joten syksylle tavoitteet ovat erittäin korkealla ;) Onneksi koko kesän Pellessäkin erityisesti kuormia purkaessa on saanut hyvää hauistreeniä tavaroita nostellessa! 

Haluan kiittää kaikkia Särkänniemen kesätyöntekijöitä, esihenkilöitä, asiakkaita ja erityisesti mahtavia Pelleläisiä jälleen kerran PARHAASTA kesästä! Hoidetaan homma kunnialla ja huumorin kautta loppuun asti JA nähään taas ensi vuonna!

-Noora

Ps. Jos haluat tehdä ensi kesästä ikimuistoisen, olet aktiivinen, oma-aloitteinen ja innokas oppimaan uutta suosittelen ehdottomasti hakemaan Särkänniemen grilleille ja ravintoloihin töihin! ;)

Taidetta koteihin ja kokoussaleihin

Syksy kolkuttelee ovia ja viimeistä viedään Särkänniemen kesässä, mutta ennen viimeisiä viikonloppuja piti toteuttaa oi-niin-mahtava-super-mega-hyper –visioni tutusta Karamellista ja ystävästäni, jonka saattaisi normaalisti tavata pyyhkimästä Pizzeria Pellen pöytiä tai tervehtimästä asiakkaita iloisesti likainen essu ja maalaisnaismainen huivi sidottuna tiukasti päälakeen kiinni. Nämä tilanteet eivät ehkä näytä keittiötyöläistä edustavimmillaan, joten päätimme testata, mihin tavallisesta dynaamisesta kokki-tarjoilija-tiskaaja –moniosaajasta vielä olisi. No tietenkin ihan mihin vaan.

Karuselleissa on jotakin unenomaista. Ja taianomaista.

 

Mallin työ sujui loistokkaasti puiston aamuhämärässä, jossa vain muutama muu kulki ihmetellen ohitse kohti omia työpisteitään ja miettien, että mitäköhän nuokin hiipparit ovat. Varmaankin jostain valtamediasta tekemässä suurta taidetta. Kuvat ovat varmaan seuraavan päivän Aamulehden etusivulla. Tai jotain. Mutta ei, työntekijöitähän me vain edustamme, luovuutta pursuillen. 

Jos siis tarvitset supermalleja, kannattaa lähestyä pelleläisiä. He pystyvät mihin vain, se on todistettu. Tulipahan testailtua uutta linssiäni ja Näsinneulaa. Kyllä se taipuukin. Vielä muutamia päiviä jäljellä ennen päättäreitä, joten ennen sitä: stay tuned. 

-Aino (& Sarkku)

Uusia tuulia

Torstaina 18.7 Koiramäkeen saapui uusi asukas, aasi Angelica. Lastaaminen Paimiossa , josta Angelica haettiin, oli hankalaa. Hevoskoppi oli aasin mielestä kovin jännittävä, mutta lopulta viiden ihmisen voimin saimme sen ”kannettua” hevoskoppiin. Koiramäessä vanha aasimme Mimmi teki heti tulokkaalle selväksi, kuka on aitauksen pomo. Sanni taas yritti enemmän ystävystyä Angelican kanssa. Nyt viikon jälkeen tytöt tulevat jo hyvin toimeen keskenään vaikka Mimmi pienin potkuin välillä laittaakin nuorta Angelicaa ruotuun.

Tiistaina 23.7 haimme Kauhajoelta kesän viimeiset koiranpennut, jotka saivat nimet Miina ja Heta. Pentujen emä on englantilainen kettukoira ja isä kultainennoutaja. Edelliset pennut Fiina ja Tilta lähtivät kohti uusia seikkailuja mukavan perheen kanssa. Oli hienoa, että koirat saivat yhteisen kodin.

Miina ja Heta

-Paula ja Johanna

PS. Maurixista uusi juttu!

http://yle.fi/uutiset/maurix_on_sarkanniemen_koiramaen_villava_hurmuri/6735020

THUNDER! anananaanananaanana THUNDER!

En tiedä kuinka moni on huomannut, mutta tänä vuonna on satanut aika kovaa. Ainakin Tampereella. Ja ukkostanutkin pari kertaa.

Kovilla rajuilmoilla puistossa suljetaan laitteita kolmessa erässä niiden riskiluokituksen mukaan: Ensin laitetaan nurin isot härvelit kuten Tornado ja Trombi sekä vesilaitteet. Seuraavana ajosta poistetaan vähän pienemmät elämysvermeet ja viimeisessä vaiheessa kaikki puiston laitteet ovat seis. Kaikki nämä toimenpiteet osoittautuivat enemmän kuin fiksuiksi tässä viikolla menneellä, kun Särkkämme Niemeen iski jo toista kertaa tänä kesänä vuosituhannen rajuilma!

Jumalalla oli vissiinkin loppunut pilvipeitosta paikat, kun taivas repesi aivan totaalisesti! Voi herran tähden, että sitä vettä vaan tuli ja tuli. Ukkonen jyristi kuin tuhannen taalan hevikonsertti ja salamat räiskivät kuin Hollywoodin punaisilla matoilla! Läpimärkinä lampsittiin työparini Teemun kanssa lähes tyhjässä puistossa, kun radiopuhelimesta kuuluu, että Midhillissä on lauennut hälytys. Voin muuten kertoa, että olisi jäänyt Boltit (hehe, lisää salamia (omnom)) ja Petteri Punakuonot niin sanotusti kuin tikut siihen, kun meikäpoika ja Teemu ammuttiin täyttä häkää kohti Välimäkeä. Jälkeen päin pelimyyjiä jututtaessani, he kertoivat, että olivat luulleet meidän juoksevan hakemaan ruokaa... Ei sillä, olisi sekin varmaan kelvannut, mutta ei me ihan noin lujaa sen takia mentäisi.

Kuvan heebot eivät liity tapaukseen.

Hälytys oli onneksi aiheeton, ja saatiin hetki hengähtää, mutta vain hetki. Noin kolme minuuttia ja seitsemäntoista ja puoli sekuntia Midhilliin saapumisesta pizzeria Pellen hälyt alkoivat laulaa ja jälleen totesimme hälytyksen vääräksi. Mutta jos luulet että jännä päättyi tähän, olet niin hakoteillä – tästä se kiva vasta alkoi!

Myrsky teki tepposiaan huvipuistolle melko monella osa-alueella ja osa seurauksista näkyi puistossa vielä muutamia päiviä tapahtumien jälkeen. Ensinnäkin laitteet ottivat siipeensä: Tornadoon iski salama (aika hyvä homma muuten, ettei laite ollut ajossa!), ja sitä jouduttiin korjailemaan tovi jos toinenkin. Myrskyn aikana Tukkijoesta hävisivät vedet (sinänsä melkoinen ihme, kun miettii paljonko sitä vettä taivaalta oikeasti tuli!), ja se saatiin toimimaan vasta päivän huoltourakan jälkeen. Laitteet eivät olleet ainoat rajuilman uhrit, vaan myös ravintola Männikköön iski ilmeisesti salama, joka käräytti paikan kassakoneen pakottaen ravintolan päivän pakkolevolle. Luonnollisesti myös Näsinneula otti osumaa, ja siellä päästiinkin ihastelemaan luonnon voimainnäytöstä tunnelmavalaistuksessa, kun valot posahtivat rikki. Lisäksi järjestyksenvalvojat saivat pikkuista erikoisemman tehtävänannon pitää yllä kulunvalvontaa Neulan vessoihin, jotka eivät enää suostuneet tulemaan vedätetyiksi. Myös muitakin räppänöitä jouduttiin vahtimaan erityisen tarkasti niiden jäädyttyä auki, mikä luonnollisesti aiheutti melko paljon lisää hommia meidän poppoollemme. Seuraavana päivänä huomasimme myös, että puiston ainoa raha-automaatti oli sanonut yhteistyösopimuksensa kanssamme irti, ja päättänyt aloittaa ukkosmyrskyn suosiollisella avustuksella eläkepäivät hyvissä ajoin. Onneksi kuitenkin puistomme on täynnä osaavaa henkilökuntaa, ja ennen kaikkea aikaansaavia huoltomiehiä ja -naisia, joiden ansiosta kaikki härpäkkeet saatiin kuntoon enemmän tai vähemmän nopeasti vian laadusta riippuen. Myöskin ulkopuoliset tahot auttoivat osallaan portteja ynnä muita kuntoon, josta heillekin kiitos kuuluu.

Näin reilu viikko jälkikäteen, kukaan ei enää huomaa missään, että puistossa koskaan olisi ukkonen tai akkanen käynytkään, ja hommat rullaa omalla painollaan niin kuin aina ennenkin. Kuitenkin taas saatiin hyvä muistutus siitä, että kolmosen sääennustuksia kannattaa tarkkailla silmät kovina – koskaan ei voi tietää milloin Pekka Pouta pitää seuraavan kerran kesälomaa.

Loppuun vielä Tip of the week: ensi kerralla, kun satutte Särkkään sateella, niin katsokaapa: Näsinneula kastuu vain yhdeltä puolelta. Jännää, eikö!

-Oula

Isoveli valvoo Tukkijoella

 Tukkijoki (knoppitieto: peräisin vuodelta 1982) on useiden Särkänniemen vieraiden suosikki etenkin hellepäivinä. Minulle Tukkijoki on laitteista rakkain, koska se on oman laitetiimini suurin laite ja ensimmäisiä laitteita, joita olen oppinut ajamaan. Tänä kesänä olen päässyt itse kouluttamaan uusia työntekijöitä tukkikuskeiksi, joten koen velvollisuudekseni valottaa lukijoille hieman Tukkijoella työskentelyä. Laitteen kyydissä asiakkaat eivät näet ole lainkaan niin yksin ja katseilta piilossa kuin luulevat olevansa.

Tervetuloa Tukkijoen valvomoon!

 Asiakkaat näkevät Tukkijoelle tullessaan kaksi työntekijää, jotka tarkistavat rannekkeet, mittaavat pienimmät, auttavat asiakkaat tukin kyytiin ja pois sekä kantavat asiakkaiden laukkuja. Monikaan asiakas ei kuitenkaan tiedä, että näiden kahden työntekijän lisäksi Tukkijoella on koko ajan myös kolmas työntekijä. Tukkijoen valvoja istuu laitealueella olevassa pienessä mökissä ja tarkkailee herkeämättä laitteen toimintaa ja asiakkaita sekä ikkunoista että turvakameramonitoreista. Lastaukseen valvoja on tarvittaessa yhteydessä radiopuhelimella ja asiakkaisiin kuulutuslaitteiston välityksellä.

Monitorien lisäksi tukkeja voi tarkkailla ikkunan kautta.

 Valvojan tehtäviin kuuluvat laitteen käynnistäminen aamulla ja sulkeminen illalla. Vesi ei kierrä kourussa koko aikaa, vaan kourut täytetään aina avaamisen yhteydessä. Avaamisen ja sulkemisen välillä laite pyörii automaattisesti, mutta järjestelmän (ja asiakkaiden) toimintaa on tärkeä seurata koko ajan. Jotta tukit eivät ajautuisi liian lähelle toisiaan, Tukkijoen järjestelmä pysäyttelee niitä välillä automaattisesti. Valvoja voi pysäytellä tukkeja myös manuaalisesti.

Valvoja pysäyttelee tukkeja tarvittaessa vaaratilanteiden ehkäisemiseksi.

 Tukit on mahdollista pysäyttää sekä niitä kuljettavien hihnojen päälle että joihinkin kohtiin kourussa – jos siis tukkisi pysähtyy kesken ajon, älä hätäänny. Se ei ole jäänyt jumiin esimerkiksi painavuuden vuoksi.  Valvoja näkee pysähtymisen kyllä, ja hän on saattanut myös pysäyttää tukin itse estääkseen tukkien ajautumisen liian lähelle toisiaan. Todennäköisesti ajo jatkuu normaalisti muutaman sekunnin odottamisen jälkeen.

Kuten kaikissa teknisissä laitteissa, myös Tukkijoessa ilmenee välillä häiriöitä. Tukit saattavat esimerkiksi jäädä matkan varrelle jumiin. Tällöin valvoja kutsuu paikalle apuvoimia, kuten huoltomiehiä ja järjestyksenvalvojia. Järjestyksenvalvojat rientävät alueelle juoksujalkaa asiakkaiden seuraksi ja informoimaan heitä laitteen liikkeistä tai liikkumattomuudesta. Huoltomiehet saapuvat huomattavasti hitaammin, mutta jahka he ovat raahautuneet paikalle, he tekevät taikojaan ja saavat laitteen pyörimään yleensä varsin ripeästi.

Laitehäiriöt ovat Tukilla melko harvinaisia, joten suurimman osan ajasta valvoja voi vain tarkkailla tukkien liikkumista, kuunnella radiota ja kuulutella asiakkaille ohjeita, jos siihen on tarvetta. Ruuhkapäivänä ei ole mitään mukavampaa kuin paeta puiston hälinää valvomoon, jossa voi rauhassa katsella tukkien menoa ja laulaa kovaan ääneen nuotin vierestä Ultra Bran Vesireittejä.

”Olkaa hyvät ja ottakaa ylimääräiset esineet pois suusta ajon ajaksi.”

 Kun siis hyppäätte tukkiin, tiedostakaa, että minä tai joku työkavereistani valvomme teitä koko ajan. Aika orwellilaista. Pahantahtoisia me valvojat emme ole: valvontakameroille voi vapaasti vilkuttaa. Minä ainakin vilkutan aina takaisin. (Keskisormen ja kielen näyttämisestä ei tule yhtään niin hyvä mieli, välttäkää siis niitä.)

Marianna

Hetkiä toimistolta

Tämän tekstin kirjoittamisesta on pian viikko, mutta tässä se kuitenkin on. Terveisiä viime lauantailta:

En ole taas hetkeen ehtinyt kirjoitella. Hektisyys ja tietotekniikan toimivuuden tärkeys ovat saavuttaneet kuluneen viikon aikana konkreettisen muotonsa, kun perjantain 5.7. ukkonen laittoi kaikkia mahdollisia tietoteknisiä järjestelmiämme  uusiksi. Kassajärjestelmäraportit ja varalaitteet ovat päässeet uniini asti, joissa mietin muun muassa sitä, että koskeeko tämä luku nyt sitten Hodaria vai Kahvila Varikkoa. Entä minne tämä kuuluu ja mistä tämä on tullut? Yksi plus yksi on kaksi vai onko sittenkään? Ollakko vai eikö olla? Aivoni ovat ainakin olleet kovasti käytössä, sen voin näiden viikkojen jälkeen sanoa.

Kaikki alkaa kuitenkin pikkuhiljaa taas olla selkenemään päin ja sen kunniaksi aurinkokin on päättänyt näyttäytyä. Siispä tässä eräs aurinkoinen hetki muutaman viikon ajalta.

Juhan seikkailut osa.2

Eräänä kauniina iltapäivänä tsupparimme Juha yritti rauhassa istuskella ravintola Midhillin terassilla. Se ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä lavalla käynnistyi samaan aikaan ilmapalloshow. Ilmapallotaiteilija Patrice Francois astui alas lavalta ja haki yleisöstä erään naisen sanoen tämän näyttävän Angelina Jolielta. Seuraavaksi taiteilija otti kohtalokkaita askelia pöytämme suuntaan ja totesi Juhan nähdessään: ”Ooh, I didn’t know we have Brad Pitt here today!” Sitten Juha löysi itsensä lavalta esittämästä romanttista ja eeppistä rakkaustarinaa, jota seuraavat kuvat havainnollistavat. Juha on kuin viikinki konsanaan ja miekka on sitäkin komeampi. Näytelmä meni erittäin hyvin, 5/5 sille.

”Lähdenpäs tästä hakemaan kahtasataa kiloa ranskalaisia.”

”Täytyy lähteä hakemaan pehmismassaa.”

Juhan työtehtävät ovat mitä mielenkiintoisimpia. Eräänä kauniina päivänä akvaarion väki oli poissa ja tietysti jonkun täytyi ruokkia piraijat. Juhahan se siellä iloisesti ja tottuneesti ruokki innokkaat piraijat. Juha – tuo dynaaminen moniosaajamme. Eräänää päivänä delfinaarioon tarvittiin saha, jolla voi helposti leikata pakastettua kalaa, jota ilmeisesti delfiinit saavat lounaakseen. ”Hei moi, tarttis saada sellanen saha, jolla vois helposti leikata pakastettua kalaa. Voisitko vähän kertoo niistä?”

”Hei mä tarvisin sellasia about tän muotosia ja kokosia laatikoita, joissa on kansi.”

”-Okei, mihinkäs tarkoitukseen ne on tulossa?”

”Ne on noille delfiineille, niiden pitäs olla sellasia et ne ei ite saa niitä auki, vaan..”

Juha kulkee ympäri Tamperetta hämmentämässä myyjiä ja asiakaspalvelijoita. Lisäksi häntä usein luullaan myyjäksi. Erityisesti Gigantissa vihreä Särkänniemi –paitaan pukeutunut mies ei voi olla muu kuin myyjä. Mutta mitäpä superhahmomme Juha ei osaisi. Varmaankaan muutaman pesukoneen myyminen ei tuottaisi vaikeuksia.

Työhyvinvointia parhaimmillaan

Istuminen vaatii välillä pieniä taukoja, jotta aivotkin saisi jälleen toimimaan. Toimistolla meillä onkin aina välillä tapana pitää pieniä jumppahetkiä, jotka saattaisivat mahdollisesti hämmentää muita paikalle vahingossa väärään aikaan sattuvia. Eikös tämä ole ihan normaalin näköinen jumppahetki? Toisinaan tekisi mieli oikein raskaaseen ja hektiseen keittiöön, ehkä jopa tiskaamaan, jotta päivän jälkeen murskana olisivat jalat ja kädet aivojen ja ajattelun sijasta. Täytyisi tehdä lyhyt paluu Pizzeria Pellen iltatiskiin.Tänään on se päivä, kun aion korkata Tornadon tälle kesälle. Jotain on pielessä, kun en ole vielä sitä tehnyt. Half Pipe odottaa myös. Powerpark on kuitenkin testattu, mutta oksennusrefleksiä vastaan taisteleminen vuoristoradoissa oli uutta. Olenko tullut vanhaksi vai mitä tämä on? Kamalaa. Saa nähdä, kuinka selviän enää edes Tornadosta. Nyyhkis.

Tätä julkaistaessa toimiston jumppatuokiot ovat päivittäisiä. 

Kesäisenä lauantaina liiankin ilmastoidusta toimistosta papereiden seasta,

Aino

Pro-JV-logue

Morjesta pöytään!

Meikä on Oula, 21v ex-savolainen teekkari, ja kirjoittelen tätä blogia Tampereen Särkänniemen komeimpien, kauneimpien, rohkeimpien, älykkäimpien ja kaikkilla muilla mahdollisilla suomen- ja englanninkielen superlatiiveilla kuvailtavien miesten ja naisten puolesta. Ja sama asia lyhyemmin, olen siis järjestyksenvalvoja.

Meidän JV:iden tärkein tehtävä on, ei enempää eikä vähempää, kuin asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen: kun näet joko portilla tai puiston sisällä pareittain liikuskelevia liiveihin sonnustautuneita heppuja, olet joko bongannut jonkun mp-jengiläisen tai sitten meidät. Vaikka molemmat porukat on varmasti täynnä ihan sikakovia äijiä, ei meitä oikeasti pysty sekoittamaan keskenään, meillä järkkäreillä on nimittäin astetta coolimmat, kirkkaanräikeänneonkeltaiset huomioliivit. Me JV:t ollaan siis näkyvissä, teidän tukena ja turvana, ja pyritään kaikkemme ehkäisemään sitä, että mitään pahaa teille kävisi. Jos kuitenkin tilanne kääntyy uhkaavaksi, niin me kyllä tullaan paikalle ja auttamaan niin kovaa kuin kintuistamme päästään.

Toinen yhtä näkyvä duuni, jota kunniakkaasti hoidamme, on liikenteenohjaus. Käytännössä siis ensimmäinen asia, jonka puistoon saapuessanne huomaatte, on yksi meidän timantinkovista ammattilaisista Teboilin risteyksessä seisomassa, pienoisliikennemerkki eli tikkari kädessä, ja ohjastamassa teitä automobiileinenne tai muine liikkumisenavustamisvälineinenne oikeaan paikkaan. Todennäköisesti ja toivottavasti myös viimeinen asia, jonka puistosta lähtiessänne koette, on se, kun joku nätti parkkiflikka tai komea asfalttiviidakon Tarzan tarkistaa parkkimaksunne ja väläyttää kauniin hymyn toivottaessaan mitä mahtavimmat illanjatkot.

  

Näiden näkyväisten JV:iden lisäksi on olemassa yksi nisäkäsryhmä, joka näkee kaiken, mutta heitä ei näe kukaan. Tämä ryhmä on niin kutsuttu ”Valvomo.” Heidän sielunmaisemiaan en ala tässä sen enempää availemaan, vaan pidän salamyhkäisyyden esiliinaa vielä hetken tämän taikinan päällä, ja säästän heille ihan oman lukunsa!

Tässä tämän kerran tärkeimmät. Tarkemmin pääsette tutustumaan järkkärien sielun- ja ruumiintoimintoihin tässä kesän aikana, sikälimikäli meikän tänne kirjottamista jutuista jää sensuroinnin jälkeen julkaistavaksi muutakin kuin välimerkit.

Seuraavaa kertaa odotellessa, GET TO THE CHOPPER!!!

-Oula

Ps. Koska itse olen niin vanha ja väsynyt, etten viitsi ottaa (kaikkia) kuvia tähän blogiin, ovat järkkärikuvat (enkä puhu nyt siitä kamerasta) meidän koko osaston käsialaa. Tämän kerran copyrightit menee Juho Nissille.

Muumeja ja Rinkeliä

Niin minut päästettiin sitten tänäkin vuonna näppäimistön äärelle. Saa nähdä mitä loppukesän aikana saan iloksenne näpyteltyä. Alku kirjoittamisen kanssa tänä vuonna on ollut hieman takkuinen, mutta josko loppu olisi sitäkin takuttomampi.

Koulutukset on ollutta ja mennytta. Pitkät kalsarit on saanu pukea tänä vuonna jopa kesäkuun puolessa välissä töihin. Unohtamatta hanskoja, kaulaliinaa ja pipoa. Vilukelit on toivottavasti saatu vihdoin selätettyä. Sesonki on pyörähtänyt käyntiin salakavalasti ja kohta sitä varmaan huomaa kesän olevan taas ohi.

Viikko sitten päätimme lähteä ystäviemme kanssa pienelle seikkailuretkelle... sillä pitäähän sitä särkänniemen raskaan raatajankin välillä hieman lepuuttaa mieltänsä. Suunnitelmamme vaihtelivat Yyterin hiekkarannoista, täyshoitoisiin kylpylälomiin. Mutta lopulta päädyimme telttailuretkeen ja suuntasimme täyteen ahdetun automme Naantaliin.

Ensimmäinen mutka matkaan tuli, kun starttailimme autoa lähteäksemme. Jollei hupaisan hauskaa tankkaushetkeä lasketa. Tajusimme siis soittaa Naantali Campingille ja kysyä mahdammeko päästä puolen yön aikaan leirintäalueelle sisään? Vastaus oli nuiva ja meidän tuurillamme kielteinen. Löimme siinä sitten pienet pääpoloisemme yhteen ja tajusimme Turun sijaitsevan Naantalin vieressä, josta sieltäkin aivan varmasti löytyy leirintäalue. Seuraava puhelo siis Ruissalo Campingille, jossa tällä kertaa vastaus oli äärimmäisen mukava ja mieltälämmittävä. Sinne siis!

Matkalla oli tietenkin tankattava, ei autoa vaan itsemme. Pysähdyimme nauttimaan Auran abc:n antimista ja herkuttelimme Hesburgerin maukkaat hampurilaiset. Muistettakoon, että olimme lähteneet siis 'aivot narikkaan ja unohdetaan työt' lomalle ja mikä olikaan ensimmäinen asia mihin Hesburgerin tarjottimella törmäsimme..? Koiramäki! (vauhdikas ja vallaton) Ei sillä ettenkö koiramäesta pitäisi, mutta vapaa-aikani (muualla kuin Tampereella) toivoisi olevan koiramäkivapaata aikaa.

Kellon lähennellessä puoltayötä saimme vihdoin siirrettyä itsemme autonpuolelle ja jatkoimme hysteeristä matkaamme kohti määränpäätä A.

Viimein olimme selvinneet hienoilla kartanlukutaidoillamme perille, selvittäneet telttapaikat ja kirjautumiset alueelle hysteerisen naurukohtauksen tahdittamana, unohtamatta teltan pystytystä.

Seikkailupäivä numero kaksi. Kohti Naantalia!

Tavoitekohde saavutettiin ja saimme kuin saimmekin pystytettyä telttamme Naantalin maaperälle. Eväät reppuun ja Muumimaailmaan!! Tämähän siis oli se matkamme kohokohta. Aurinko ei aivan suosinut muumimatkailuamme, mutta ei se tyttöjä pysäyttänyt. Hauskaa oli ja lähdimme monta hepulikohtausta rikkaampana.

Hysteerisyys ei koskaan jäänyt muumimaailmaan, vaan lapsetustila jatkui aina ruokapaikan kautta illanistujaisiimme. Jossa kaikkien niiden hyvien juttujen lomassa saimmekin mahtavimma idean ikinä, ajaa paluumatkalla Linnanmäen kautta. Mikä olisikaan parempi idea kuin vakoilumatka vastustajamme leiriin? :D

Vakoilupäivä numero kolme. Suorinta tietä kotiin Lintsin kautta

Aamulla herätys ilman herätyskelloa seitsemän kahdeksan aikaan. Tavarat autoon ja kohti hurvitteluita!

Koska auto ei ollut aivan tämän päivän ilmastointilaitteiden tasalla, saattoi meillä olla hivenen lämpimöhkö matka mutta tyttöjen hepulointi ei siitä mihinkään sulanut. Tankkaus taulloa (tällä kertaa auton) huolsimme myös kuskiamme jalkahieronnan merkeissä. Kyllä! Meidän matkoilla palvelu pelaa ja kaveria ei jätetä.

Elimme ajatuksessa että Linnanmäki aukeaa kymmeneltä, mutta parkkipaikalle kaartaessamme totesimme meillä olevan vielä ruhtinaalliset 20min ennen kuin puisto aukeaa. Aika kuitenkin meni siinä, kun jokaisen tavarat olivat hukassa tai aivan väärässä paikkaa ja ne oli saatava mukaan.

 Vihdoin tytöillä oli rannekkeet ranteissa ja siitä alkoi sitten se sunnuntai. Vuoristoradat testattiin, kieputusvempeleisiin ei ollut asiaa. Totesimme olevamme aivan liian vanhoja sellaiseen touhuun. Vuoristoradassa kävimme ajon aikana kovaa keskustelua jarrumiehen kanssa siitä, kuinka tämän vuoden Särkänniemi vastaan Linnanmäki ottelussa tulee käymään. Uusi kummitusjuna tuli kokeiltua... kerrankin vähän jännitti, kun ei tiennyt lainkaan mitä tulee tapahtumaan. Rinkelissä käytiin voittamassa yhden sankarin korkeanpaikan kauhistusta ja sitten kello (parkkilappu) alkoikin näyttämään jo niin paljon, että oli aika suunnata kohti kotia.

Kotimatkalla autosta löytyi muutama rättiväsynyt loppuunkulunut särkänniemen kesäduunari. Hepulit oli hepuloitu ja hihitykset hihitelty.

Seuraavana päivänä oli sitten hyvä siirtyä taas omiin työtehtäviinsä. Vaikka salaa suunnittelimmekin tekevämme loikkauksen Naantaliin ja Muumimaailmaan.

- Jemppu

Syntymän iloa ja luopumisen tuskaa

Olemme saaneet kokea kesäkuun aikana suurta surua, mutta myös suurta iloa. Olemme joutuneet hyvästelemään eläintarhan pitkäaikaisia asukkeja. Minipossut Linda ja Lola jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi. Possutytöt olivat eläintenhoitajien ilona peräti 16 vuotta vaikka yleensä minipossujen elinikä on maksimissaan 15 vuotta.

Yllättäen jouduimme luopumaan myös miniaasiruuna -Niffestä. Niffellä oli suuri virtsakivi, jota yritettiin poistaa leikkauksella. Operaatio on vaativa, eikä sitä Suomessa ole aiemmin tehty aasille, joten leikkauksen suoritti kanadalainen eläinlääkäri. Valitettavasti eläinlääkäreiden hyvästä työstä huolimatta kiveä ei saatu poistettua ja ainoa vaihtoehto oli Niffen lopettaminen.

Sitten siirrymme iloisempiin asioihin. Meidän Laku ja Tikka -lampaille syntyi 20.5. ja 23.5. kummallekin kolme karitsaa. Karitsoista vain yksi on uuhi ja loput viisi pässejä. Pikkulampaat ovat kasvaneet reilussa kuukaudessa kovasti.

Iris -kyyttömme teki sen taas! Koiramäen Kielo syntyi sunnuntaina 23.6. klo 18 aikoihin ja paikalla olevat asiakkaat pääsivät todistamaan iloista perhetapahtumaa.

-Paula ja Johanna

P.S. Kesäloma koulusta alkoi toukokuun lopussa, joten minäkin olen taas päässyt töihin ja päivitämme Paulan kanssa yhdessä blogia Koiramäen eläintarhan osalta! Olipa ihanaa tulla taas hoitamaan eläimiä!

Isot ja pienet laitteet – se pieni ero

Terveeks! Olen Marianna, 22-vuotias suomen kielen opiskelija ja ajolaitteenhoitaja kolmatta kesää. Tänä kesänä kirjoittelen blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti ja pyrin kertomaan laitekuskin arjesta. Meikäläisiä on puistossa runsas sata kappaletta, ja puiston vieraille ajolaitteenhoitaja onkin yksi näkyvimmistä työtehtävistä.

Kaikki ajolaitteenhoitajat eivät suinkaan aja kaikkia laitteita, vaan laitteet on jaettu tiimeittäin. Esimerkiksi lastenlaitekuskit ovat oma tiiminsä. Itse olen pari kesää ajanut Tukkijokea ja muutamia muita ”isoja laitteita” ajatellen, että teknisesti simppelit lastenlaitteet olisivat niihin verrattuna tylsiä. Tänä vuonna olen siirtynyt ryhmävastaavan tehtäviin ja opetellut ajamaan kaikkia muitakin puiston laitteita. Nyt voin sitten korjata aiemmat virheelliset käsitykseni ja todeta, että lastenlaitteiden ajaminen ei suinkaan ole tylsempää. Erilaista se kyllä on.

Isoilla laitteilla ajon tekninen toteutus vaatii monen asian tekemistä. Pitää avata ja sulkea turvakaaria ja automaattisia ja manuaalisia poistumisportteja, avata säilytyslokeroita, tarkistaa kaaria sekä odottaa valojen syttymistä tai sammumista ennen laitteen käynnistämistä. Samaan aikaan Possujunalla painetaan starttia ja katsotaan, kun laite pyörii.

Toisaalta isoilla laitteilla asiakaskunnan voi olettaa suunnilleen tietävän, mihin jättää tavarat, minne istuutua ja mistä pitää kiinni. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta asiakkaat kävelevät itse laitteeseen ja sieltä pois. Asiakkaat tietävät mitä tarkoittavat sanat Ulos ja Sisään. He noudattavat ohjeita ja pyytävät apua, jos jokin on epäselvää.

Lastenlaitteella on ihan todennäköistä, että jossain vaiheessa päivää asiakas heittäytyy pitkin pituuttaan laitealueelle makaamaan ja kieltäytyy liikkumasta. Hän voi myös purskahtaa itkuun tai suoraan huutoon kesken ajon siksi, että väsyttää.

Lastenlaitteella asiakas ei välttämättä hahmota laiteajon konventioita eli ymmärrä esimerkiksi, että laitteessa kuuluu istua koko sen ajan, kun se liikkuu. Kommunikointi on haasteellista siksikin, että asiakas ei välttämättä vielä osaa puhua. Käveleminen onnistuu useimmiten, mutta pysähtyminen tai laitteeseen istuutuminen ei. Toisaalta asiakkaat ovat yleensä myös kompaktin kokoisia ja siten mukavan kannettavia. Tietysti yleensä ensimmäinen kyytiin nostettu on päässyt jo kapuamaan alas Leppäkertusta siihen mennessä, kun viimeinen on saatu kyytiin. Vaikka kaikki ajojen välillä tapahtuva eteneminen on vähän hidasta ja vaikeaa, niin yllättävän kätevästi tuommoinen vuoden vanha puikahtaa suljetun turvavyön alta Possujunan jalkatilaan.

Vaahtosammuttimen kokoinen asiakas saattaa yllättää esimerkiksi pissaamalla housuun kesken ajon, mutta on lastenlaitteilla myös huippuhetkensä. Pienen ihmisen välitön, hysteeriset mittasuhteet saava riemu on jotain niin hellyttävää, että joskus sitä ihan liikuttuu siitä, kuinka pienestä valtava elämys voikaan olla kiinni. Olen alahuuli väpättäen seurannut pienten sankareiden onnea Rekkarallilla, kun pituusraja (100 cm) ylittyy juuri ja juuri ja asiakas pääsee kyytiin. Pienet ihanat ihmiset nauttivat niin tosissaan joka hetkestä: Possujunan kaarteista, Angry Birds Landin liukumäestä ja Metkulan liikkuvasta lattiasta.

Sitä vain toivoisi, että itse osaisi suhtautua elämään yhtä aidosti.

Marianna

Kohti keskikesää – ja sen yli

Kesä on jo pitkällä ja blogi vielä vaiheessa. Älkää hätäilkö, kyllä tämä vielä tästä käyntiin lähtee! Itse olen tänä vuonna Julian roolissa ”ylläpitäjänä” ja Ninon kanssa etsin edelleen kuumeisesti kirjoittajia. Tilitysten tarkastamisesta kun ei ole kovinkaan paljoa mielenkiintoista kerrottavaa. Kertokaa toki, jos haluatte kuulla tarinoita väärin lyödyistä herkkuseteleistä ja winpos -raporttien ihmeellisestä maailmasta.

Mielenkiintoisimpia tarinoita sen sijaan osaisi kertoa Juha, puiston tsuppari. Hän on tänä kesänä hakenut Pirkkalan lentokentän kahvilasta muutaman servetin salamyhkäisesti (tiedä sitten, mihin tarkoitukseen?), vienyt edesmenneitä kalojamme pieneläinkrematorioon sekä etsinyt Tampereelta eläinpuvuille suoja-ainetta. Varastossamme Onkiniemen tehtaalla hän on törmännyt jäätävän kokoiseen lumiukkoon, joka majaili laatikkopinojen takana pimeydessä ja meinannut kyseisen lumiukon takia saada sydänkohtauksen. Särkänniemipaita päällä hän on käynyt julistamassa Tapolan tehtaalla tamperelaisuuttaan tilaamalla monta kiloa mustaa makkaraa Särkkään. Ja ostaessaan kyseistä makkaraa kioskistamme muutama japanilaisasiakas on välittömästi tullut kyselemään, että mitä kyseinen herkku on ja mistä sitä saa.

Sitten pakolliseen tilannepäivitykseen. Luokkaretkikausi on ohi ja juhannuksen jälkeinen sesonki lähellä. Koiramäki on ollut tämän kesän ehdoton ykköskohde ja sen mukaisesti on riittänyt keskustelua lippujen hinnoista aina Aamulehdessä asti. Itse olen alkanut pakollisen muutoskapinan jälkeen ajatella, että elämysavain on oikeasti hyvä lipputuote. Ja Koiramäki on oikeasti sadunhohtoinen paikka. Hintakin on hyvä, kun miettii mitä kaikkea sillä saa. Kohteita ja tarjolla olevia elämyksiä on niin paljon. Olemmehan me ”elämyspuisto”, emmekä mikä tahansa tavallinen huvipuisto tai leikkikenttä. Mutta se siitä tilannepäivityksestä ja takaisin kesätyöntekijöiden pariin.

Vanhana Pizzeria Pellen työntekijänä voin kertoa, että kyseisessä työpisteessä ryhmäytyminen alkaa pikkuhiljaa saavuttaa tavoitteitaan, vaikka uusia työntekijöitä on varmasti tuplaten enemmän kuin edellisinä vuosina. Kuljin mukana, kun koko porukka pukeutui Psy –teeman mukaisesti ja kulki ympäri keskustaa Gangnam style ja Gentelman –biisien soidessa. Kyllä särkkäläiset - ja erityisesti pelleläiset - osaavat työnteon ohessa pitää myös hauskaa! 

- Aino

Kuvat: Janne Kallunki

Koiramäestä, hyvää päivää!

Tervehdys Ruukin Patruuna Töttermanin tallilta Koiramäestä! 

Lasten eläintarha on nyt historiaa ja me eläintenhoitajat eläinten kanssa olemme muuttaneet täysin uuteen Koiramäkeen. Täytyy sanoa, että paikka on vielä hienompi kuin osasimme odottaa. Erityisen innoissamme olemme olleet uudesta tallista, joka on täysin eri planeetalta vanhan kanssa. Enää ei tarvitse varoa päätä matalista ovista kulkiessa tai ihmetellä, kuinka seinähirsien välistä näkyy ulos. Osa tiloista on vielä hieman kesken ja tavarat etsivät omia paikkojaan, joten esittelen tiloja paremmin vasta myöhemmin kesällä, sitten kun kaikki on täysin valmista. Viime kesänä te lukijat piditte tekstistä, jossa esiteltiin myös asiakkaille näkymättömiä tiloja, joten luvassa on vastaavaa myös tänä vuonna. Uudet jutut eivät kuitenkaan jää vain tiloihin vaan meillä on myös uudet, koiramäkeen sopivat, työvaatteet. Meillä eläintenhoitajilla on päällämme yleensä rengin asu, mutta pari mekkoakin löytyy, jotta voimme pukeutua kunnon mamselleiksi ja opastaa vaikka juuston tekoa maatilan mummulassa.

   
 Itsestäni voisin myös kertoa jotain, jotta tiedätte vähän, millainen tyyppi blogitekstien takana on. Olen Paula ja käynnissä on jo yhdestoista kesä eläintarhalla. Opiskelen Tampereen Yliopistossa filosofiaa ja valmistuminen häämöttää toivottavasti vuoden sisällä. Omia eläimiä en tällä hetkellä omista, mutta onneksi töissä saa olla päivittäin eläinten parissa. Harrastuksiini kuuluu hieman vaihtelevalla säännöllisyydellä mm. ratsastus, lumilautailu ja rullaluistelu. Myöhemmin kesällä saan kaverin, Johannan, blogin kirjoittamiseen, kunhan hän pääsee koulustaan kesälaitumille. Johanna voi sitten kertoa tarkemmin itsestään. Jos luitte jo viime kesänä Särkänniemen blogia, niin samat vanhat kirjoittajat siis jatkavat eläintenhoitajien osalta.

 

Yksi esittelyä kaipaava tyyppi on myös Koiramäen uusi asukas, villasika Maurix, joka on kuvassa eläintarhanhoitajamme Teijan kanssa. Haimme Teijan kanssa Maurixin huhtikuun puolenvälin aikoihin Huittisista, jossa se veljineen majaili. Sikaveljeksille oli tehty komea nimikyltti, kuten kuvasta näkyy, Maurix on siis ennen Särkänniemeen muuttoaan halunnut esiintyä peitenimellä.

Ensimmäiset päivänsä Koiramäessä Maurix vietti tallin karsinassa naapureinaan kaksi tavallista possuneitiä. Aloimme vähitellen totuttaa Maurixia ja tyttöpossuja yhteen, mutta alku oli hankala ja Maurixia hieman kiusattiin. Kun ulkoaitaus oli täysin valmis ja Koiramäki avattiin asiakkaille, Maurix muutti ulos. Muutamaa päivää myöhemmin sen seuraan liittyivät myös possutytöt ja hankalasta alusta huolimatta kaikki kolme possua ovat nyt ystävystyneet keskenään ja ne voi jopa yllättää päivälevolta kylki kyljessä.

Vielä tähän loppuun on pakko kertoa meille viime kesänä tulleista mikropossuista, Maisasta ja Pipsasta. Possut ovat kasvaneet hurjasti viime kesästä, mutta luonteeltaan ne ovat edelleen samanlaisia mussukoita kuin aiemminkin. Possut ovat mm. pääseet vierailemaan Ylen studiolla, sillä ne osallistuivat Galaxi -ohjelman kuvauksiin. Kumpikin käyttäytyi oikein mallikkaasti valjaissa ja pienten herkkujen avustuksella kuvauksetkin onnistuivat kerrasta. Tässä vielä yksi kuva studiolta, jossa itse pitelen possuja narussa.

Tervetuloa Koiramäkeen!

-Paula