Isot ja pienet laitteet – se pieni ero

Terveeks! Olen Marianna, 22-vuotias suomen kielen opiskelija ja ajolaitteenhoitaja kolmatta kesää. Tänä kesänä kirjoittelen blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti ja pyrin kertomaan laitekuskin arjesta. Meikäläisiä on puistossa runsas sata kappaletta, ja puiston vieraille ajolaitteenhoitaja onkin yksi näkyvimmistä työtehtävistä.

Kaikki ajolaitteenhoitajat eivät suinkaan aja kaikkia laitteita, vaan laitteet on jaettu tiimeittäin. Esimerkiksi lastenlaitekuskit ovat oma tiiminsä. Itse olen pari kesää ajanut Tukkijokea ja muutamia muita ”isoja laitteita” ajatellen, että teknisesti simppelit lastenlaitteet olisivat niihin verrattuna tylsiä. Tänä vuonna olen siirtynyt ryhmävastaavan tehtäviin ja opetellut ajamaan kaikkia muitakin puiston laitteita. Nyt voin sitten korjata aiemmat virheelliset käsitykseni ja todeta, että lastenlaitteiden ajaminen ei suinkaan ole tylsempää. Erilaista se kyllä on.

Isoilla laitteilla ajon tekninen toteutus vaatii monen asian tekemistä. Pitää avata ja sulkea turvakaaria ja automaattisia ja manuaalisia poistumisportteja, avata säilytyslokeroita, tarkistaa kaaria sekä odottaa valojen syttymistä tai sammumista ennen laitteen käynnistämistä. Samaan aikaan Possujunalla painetaan starttia ja katsotaan, kun laite pyörii.

Toisaalta isoilla laitteilla asiakaskunnan voi olettaa suunnilleen tietävän, mihin jättää tavarat, minne istuutua ja mistä pitää kiinni. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta asiakkaat kävelevät itse laitteeseen ja sieltä pois. Asiakkaat tietävät mitä tarkoittavat sanat Ulos ja Sisään. He noudattavat ohjeita ja pyytävät apua, jos jokin on epäselvää.

Lastenlaitteella on ihan todennäköistä, että jossain vaiheessa päivää asiakas heittäytyy pitkin pituuttaan laitealueelle makaamaan ja kieltäytyy liikkumasta. Hän voi myös purskahtaa itkuun tai suoraan huutoon kesken ajon siksi, että väsyttää.

Lastenlaitteella asiakas ei välttämättä hahmota laiteajon konventioita eli ymmärrä esimerkiksi, että laitteessa kuuluu istua koko sen ajan, kun se liikkuu. Kommunikointi on haasteellista siksikin, että asiakas ei välttämättä vielä osaa puhua. Käveleminen onnistuu useimmiten, mutta pysähtyminen tai laitteeseen istuutuminen ei. Toisaalta asiakkaat ovat yleensä myös kompaktin kokoisia ja siten mukavan kannettavia. Tietysti yleensä ensimmäinen kyytiin nostettu on päässyt jo kapuamaan alas Leppäkertusta siihen mennessä, kun viimeinen on saatu kyytiin. Vaikka kaikki ajojen välillä tapahtuva eteneminen on vähän hidasta ja vaikeaa, niin yllättävän kätevästi tuommoinen vuoden vanha puikahtaa suljetun turvavyön alta Possujunan jalkatilaan.

Vaahtosammuttimen kokoinen asiakas saattaa yllättää esimerkiksi pissaamalla housuun kesken ajon, mutta on lastenlaitteilla myös huippuhetkensä. Pienen ihmisen välitön, hysteeriset mittasuhteet saava riemu on jotain niin hellyttävää, että joskus sitä ihan liikuttuu siitä, kuinka pienestä valtava elämys voikaan olla kiinni. Olen alahuuli väpättäen seurannut pienten sankareiden onnea Rekkarallilla, kun pituusraja (100 cm) ylittyy juuri ja juuri ja asiakas pääsee kyytiin. Pienet ihanat ihmiset nauttivat niin tosissaan joka hetkestä: Possujunan kaarteista, Angry Birds Landin liukumäestä ja Metkulan liikkuvasta lattiasta.

Sitä vain toivoisi, että itse osaisi suhtautua elämään yhtä aidosti.

Marianna