sunnuntai 5. elokuuta 2012

Takaisin linjoilla


Hyi minua! Aivan liian kauna on tullut oltua kirjoittamatta, mutta tässä korjaus asiaan.

Näin heinäkuun loppupuolella huomaa aina kuinka sesonki alkaa viemään kaikki energiat ja jaksamista ei sitten riitä yhtään mihinkään muuhun kuin töiden tekemiseen.

Huvitoimikunnan liikkuvasta toimistosta päivää. Hommaa riittää siis vapaa-ajallekkin  
Päivärytmi pähkinänkuoressa onkin: aamulla herätys, aamupala, töihin, töistä kotiin, ruokaa, nukkumaan. Jos sattuu olemaan aamu- tai iltavuoro eli pääsemään töistä jo kolmelta tai menemään töihin kolmeksi, kuluu se hurja "ylimääräinen" aika pitkään nukkumiseen tai pyykkien pesemiseen. Eli omaa elämää ei juurikaan taida olla.
Lisäpotkua tähän puurtamiseen lisää lämpötila, joka nousi mukaviin lukemiin viikonloppuna. Kymmenen tuntia töissä ja jo ensimmäisen kolmen tunnin jälkeen olisi aivan valmis lähtemään kotiin!

Maailmaa mullistavia asioita ei juurikana ole sattunut, muutamia pikku vammahaavereita lukuunottamatta.

Hyvin tähdätty hyppy suoraa pikku jalalleni... Vähän jalkalepiä tauolla siis :)  
Yhtenä päivänä eräs pikkupoika hyppäsi vahingossa jalkapöytäni päälle... AUTS! Oli se mitä suusta pääsi, mutta sisäisesti taisi tulla sanottua niitä ei niin nättejä sanoja yksi jos toinekin. Kylmäystä vain ja jatketaan töitä! Hieman ihmeteltävää asiakkaille, kun tämä tyttö istuu metkulalla ilman kenkää ja jalka kylmättävänä. Työpäivä kuitenkin selvittiin kunnialla loppuunasti ja kotiin jatkamaan kylmäystä.

Pakko oikein moittia itseään siitä, kuinka huonosti olen saanut kirjoiteltua tänne blogin puolelle. Mutta puolustaudun kyllä sillä, että töissä on riittänyt melkeinpä vihastumiseen saakka asiakkaita ja kotiin päästyä on vain halunnut kellahtaa sängylle.

Tämä tyttö kuitenkin otti ja lähti pienelle minilomalle Norjan maisemiin. Piti jo reissunpäällä kirjoitella, mutta netti oli toisinaan sen verran rajallinen, että postaamisesta ei tullut sitten yhtään mitään.
Nyt ollaan kuitenkin palailtu kotiin ja lykätty töihin paluuta sairaslomalla... Ei sitten yhtään kiva juttu!
Muutaman päivän päästä takaisin lääkäriin ja kuulemaan mikä on tuomio olkapäälleni. Jatkuuko saikkuilu vai pääsenkö takaisin töihin? Se jää nähtäväksi.

Tämä lupaa nyt skrpata loppukesän suhteen ja kirjoitella huomattavasti aktiivisemmin tänne.

Nyt loppuu vielä kevennykseksi kuvia, joita on tullut räpsittyä aina silloin tällöin töissä. Ja joilla ei mitään muuta suurempaa yhteyttä toisiinsa ole kuin tuota Särkänniemi :D


Työpisteemme eltalla 
Leppismaskotti leppiksellä  
Karkulainen, jota sain pyydystellä eräs aamu ennen töiden alkamista 
I've got the power! Oma henkilökohtainen suosikkini, Vauhtimato! 
Eltan kebabeläin. Viihdettä Elta/Karkki työpäiviimme  
Kirjoittelin korkeasaari postaukseeni, että mikä eläin mahtoi olla oma suosikkini eläintarhapäivälleni..? Ja vastaushan on... PIKKUPANDA! Voiko hauskempaa tyyppiä ollakkaan :D

Jemppu

2 kommenttia:

  1. Ihanat tossut sulla! Mistä oot ostanut? :D

    VastaaPoista
  2. Skopunktenista kävin kesän alussa nappasemassa mukavan kevyiksi työkengiksi (:

    VastaaPoista