sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Syntymän iloa ja luopumisen tuskaa

Olemme saaneet kokea kesäkuun aikana suurta surua, mutta myös suurta iloa. Olemme joutuneet hyvästelemään eläintarhan pitkäaikaisia asukkeja. Minipossut Linda ja Lola jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi. Possutytöt olivat eläintenhoitajien ilona peräti 16 vuotta vaikka yleensä minipossujen elinikä on maksimissaan 15 vuotta.


Yllättäen jouduimme luopumaan myös miniaasiruuna -Niffestä. Niffellä oli suuri virtsakivi, jota yritettiin poistaa leikkauksella. Operaatio on vaativa, eikä sitä Suomessa ole aiemmin tehty aasille, joten leikkauksen suoritti kanadalainen eläinlääkäri. Valitettavasti eläinlääkäreiden hyvästä työstä huolimatta kiveä ei saatu poistettua ja ainoa vaihtoehto oli Niffen lopettaminen.



Sitten siirrymme iloisempiin asioihin. Meidän Laku ja Tikka -lampaille syntyi 20.5. ja 23.5. kummallekin kolme karitsaa. Karitsoista vain yksi on uuhi ja loput viisi pässejä. Pikkulampaat ovat kasvaneet reilussa kuukaudessa kovasti.



Iris -kyyttömme teki sen taas! Koiramäen Kielo syntyi sunnuntaina 23.6. klo 18 aikoihin ja paikalla olevat asiakkaat pääsivät todistamaan iloista perhetapahtumaa.


-Paula ja Johanna

P.S. Kesäloma koulusta alkoi toukokuun lopussa, joten minäkin olen taas päässyt töihin ja päivitämme Paulan kanssa yhdessä blogia Koiramäen eläintarhan osalta! Olipa ihanaa tulla taas hoitamaan eläimiä!


torstai 27. kesäkuuta 2013

Isot ja pienet laitteet – se pieni ero

Terveeks! Olen Marianna, 22-vuotias suomen kielen opiskelija ja ajolaitteenhoitaja kolmatta kesää. Tänä kesänä kirjoittelen blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti ja pyrin kertomaan laitekuskin arjesta. Meikäläisiä on puistossa runsas sata kappaletta, ja puiston vieraille ajolaitteenhoitaja onkin yksi näkyvimmistä työtehtävistä.

Kaikki ajolaitteenhoitajat eivät suinkaan aja kaikkia laitteita, vaan laitteet on jaettu tiimeittäin. Esimerkiksi lastenlaitekuskit ovat oma tiiminsä. Itse olen pari kesää ajanut Tukkijokea ja muutamia muita ”isoja laitteita” ajatellen, että teknisesti simppelit lastenlaitteet olisivat niihin verrattuna tylsiä. Tänä vuonna olen siirtynyt ryhmävastaavan tehtäviin ja opetellut ajamaan kaikkia muitakin puiston laitteita. Nyt voin sitten korjata aiemmat virheelliset käsitykseni ja todeta, että lastenlaitteiden ajaminen ei suinkaan ole tylsempää. Erilaista se kyllä on.

Isoilla laitteilla ajon tekninen toteutus vaatii monen asian tekemistä. Pitää avata ja sulkea turvakaaria ja automaattisia ja manuaalisia poistumisportteja, avata säilytyslokeroita, tarkistaa kaaria sekä odottaa valojen syttymistä tai sammumista ennen laitteen käynnistämistä. Samaan aikaan Possujunalla painetaan starttia ja katsotaan, kun laite pyörii.

Toisaalta isoilla laitteilla asiakaskunnan voi olettaa suunnilleen tietävän, mihin jättää tavarat, minne istuutua ja mistä pitää kiinni. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta asiakkaat kävelevät itse laitteeseen ja sieltä pois. Asiakkaat tietävät mitä tarkoittavat sanat Ulos ja Sisään. He noudattavat ohjeita ja pyytävät apua, jos jokin on epäselvää.

Lastenlaitteella on ihan todennäköistä, että jossain vaiheessa päivää asiakas heittäytyy pitkin pituuttaan laitealueelle makaamaan ja kieltäytyy liikkumasta. Hän voi myös purskahtaa itkuun tai suoraan huutoon kesken ajon siksi, että väsyttää.

Lastenlaitteella asiakas ei välttämättä hahmota laiteajon konventioita eli ymmärrä esimerkiksi, että laitteessa kuuluu istua koko sen ajan, kun se liikkuu. Kommunikointi on haasteellista siksikin, että asiakas ei välttämättä vielä osaa puhua. Käveleminen onnistuu useimmiten, mutta pysähtyminen tai laitteeseen istuutuminen ei. Toisaalta asiakkaat ovat yleensä myös kompaktin kokoisia ja siten mukavan kannettavia. Tietysti yleensä ensimmäinen kyytiin nostettu on päässyt jo kapuamaan alas Leppäkertusta siihen mennessä, kun viimeinen on saatu kyytiin. Vaikka kaikki ajojen välillä tapahtuva eteneminen on vähän hidasta ja vaikeaa, niin yllättävän kätevästi tuommoinen vuoden vanha puikahtaa suljetun turvavyön alta Possujunan jalkatilaan.


Vaahtosammuttimen kokoinen asiakas saattaa yllättää esimerkiksi pissaamalla housuun kesken ajon, mutta on lastenlaitteilla myös huippuhetkensä. Pienen ihmisen välitön, hysteeriset mittasuhteet saava riemu on jotain niin hellyttävää, että joskus sitä ihan liikuttuu siitä, kuinka pienestä valtava elämys voikaan olla kiinni. Olen alahuuli väpättäen seurannut pienten sankareiden onnea Rekkarallilla, kun pituusraja (100 cm) ylittyy juuri ja juuri ja asiakas pääsee kyytiin. Pienet ihanat ihmiset nauttivat niin tosissaan joka hetkestä: Possujunan kaarteista, Angry Birds Landin liukumäestä ja Metkulan liikkuvasta lattiasta.

Sitä vain toivoisi, että itse osaisi suhtautua elämään yhtä aidosti.


Marianna

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kohti keskikesää – ja sen yli


Kesä on jo pitkällä ja blogi vielä vaiheessa. Älkää hätäilkö, kyllä tämä vielä tästä käyntiin lähtee! Itse olen tänä vuonna Julian roolissa ”ylläpitäjänä” ja Ninon kanssa etsin edelleen kuumeisesti kirjoittajia. Tilitysten tarkastamisesta kun ei ole kovinkaan paljoa mielenkiintoista kerrottavaa. Kertokaa toki, jos haluatte kuulla tarinoita väärin lyödyistä herkkuseteleistä ja winpos -raporttien ihmeellisestä maailmasta.

Mielenkiintoisimpia tarinoita sen sijaan osaisi kertoa Juha, puiston tsuppari. Hän on tänä kesänä hakenut Pirkkalan lentokentän kahvilasta muutaman servetin salamyhkäisesti (tiedä sitten, mihin tarkoitukseen?), vienyt edesmenneitä kalojamme pieneläinkrematorioon sekä etsinyt Tampereelta eläinpuvuille suoja-ainetta. Varastossamme Onkiniemen tehtaalla hän on törmännyt jäätävän kokoiseen lumiukkoon, joka majaili laatikkopinojen takana pimeydessä ja meinannut kyseisen lumiukon takia saada sydänkohtauksen. Särkänniemipaita päällä hän on käynyt julistamassa Tapolan tehtaalla tamperelaisuuttaan tilaamalla monta kiloa mustaa makkaraa Särkkään. Ja ostaessaan kyseistä makkaraa kioskistamme muutama japanilaisasiakas on välittömästi tullut kyselemään, että mitä kyseinen herkku on ja mistä sitä saa.

Sitten pakolliseen tilannepäivitykseen. Luokkaretkikausi on ohi ja juhannuksen jälkeinen sesonki lähellä. Koiramäki on ollut tämän kesän ehdoton ykköskohde ja sen mukaisesti on riittänyt keskustelua lippujen hinnoista aina Aamulehdessä asti. Itse olen alkanut pakollisen muutoskapinan jälkeen ajatella, että elämysavain on oikeasti hyvä lipputuote. Ja Koiramäki on oikeasti sadunhohtoinen paikka. Hintakin on hyvä, kun miettii mitä kaikkea sillä saa. Kohteita ja tarjolla olevia elämyksiä on niin paljon. Olemmehan me ”elämyspuisto”, emmekä mikä tahansa tavallinen huvipuisto tai leikkikenttä. Mutta se siitä tilannepäivityksestä ja takaisin kesätyöntekijöiden pariin.
Vanhana Pizzeria Pellen työntekijänä voin kertoa, että kyseisessä työpisteessä ryhmäytyminen alkaa pikkuhiljaa saavuttaa tavoitteitaan, vaikka uusia työntekijöitä on varmasti tuplaten enemmän kuin edellisinä vuosina. Kuljin mukana, kun koko porukka pukeutui Psy –teeman mukaisesti ja kulki ympäri keskustaa Gangnam style ja Gentelman –biisien soidessa. Kyllä särkkäläiset - ja erityisesti pelleläiset - osaavat työnteon ohessa pitää myös hauskaa! 

- Aino




Kuvat: Janne Kallunki

torstai 13. kesäkuuta 2013

Koiramäestä, hyvää päivää!


Tervehdys Ruukin Patruuna Töttermanin tallilta Koiramäestä! 


Lasten eläintarha on nyt historiaa ja me eläintenhoitajat eläinten kanssa olemme muuttaneet täysin uuteen Koiramäkeen. Täytyy sanoa, että paikka on vielä hienompi kuin osasimme odottaa. Erityisen innoissamme olemme olleet uudesta tallista, joka on täysin eri planeetalta vanhan kanssa. Enää ei tarvitse varoa päätä matalista ovista kulkiessa tai ihmetellä, kuinka seinähirsien välistä näkyy ulos. Osa tiloista on vielä hieman kesken ja tavarat etsivät omia paikkojaan, joten esittelen tiloja paremmin vasta myöhemmin kesällä, sitten kun kaikki on täysin valmista. Viime kesänä te lukijat piditte tekstistä, jossa esiteltiin myös asiakkaille näkymättömiä tiloja, joten luvassa on vastaavaa myös tänä vuonna. Uudet jutut eivät kuitenkaan jää vain tiloihin vaan meillä on myös uudet, koiramäkeen sopivat, työvaatteet. Meillä eläintenhoitajilla on päällämme yleensä rengin asu, mutta pari mekkoakin löytyy, jotta voimme pukeutua kunnon mamselleiksi ja opastaa vaikka juuston tekoa maatilan mummulassa.
   
 Itsestäni voisin myös kertoa jotain, jotta tiedätte vähän, millainen tyyppi blogitekstien takana on. Olen Paula ja käynnissä on jo yhdestoista kesä eläintarhalla. Opiskelen Tampereen Yliopistossa filosofiaa ja valmistuminen häämöttää toivottavasti vuoden sisällä. Omia eläimiä en tällä hetkellä omista, mutta onneksi töissä saa olla päivittäin eläinten parissa. Harrastuksiini kuuluu hieman vaihtelevalla säännöllisyydellä mm. ratsastus, lumilautailu ja rullaluistelu. Myöhemmin kesällä saan kaverin, Johannan, blogin kirjoittamiseen, kunhan hän pääsee koulustaan kesälaitumille. Johanna voi sitten kertoa tarkemmin itsestään. Jos luitte jo viime kesänä Särkänniemen blogia, niin samat vanhat kirjoittajat siis jatkavat eläintenhoitajien osalta.

 

Yksi esittelyä kaipaava tyyppi on myös Koiramäen uusi asukas, villasika Maurix, joka on kuvassa eläintarhanhoitajamme Teijan kanssa. Haimme Teijan kanssa Maurixin huhtikuun puolenvälin aikoihin Huittisista, jossa se veljineen majaili. Sikaveljeksille oli tehty komea nimikyltti, kuten kuvasta näkyy, Maurix on siis ennen Särkänniemeen muuttoaan halunnut esiintyä peitenimellä.


Ensimmäiset päivänsä Koiramäessä Maurix vietti tallin karsinassa naapureinaan kaksi tavallista possuneitiä. Aloimme vähitellen totuttaa Maurixia ja tyttöpossuja yhteen, mutta alku oli hankala ja Maurixia hieman kiusattiin. Kun ulkoaitaus oli täysin valmis ja Koiramäki avattiin asiakkaille, Maurix muutti ulos. Muutamaa päivää myöhemmin sen seuraan liittyivät myös possutytöt ja hankalasta alusta huolimatta kaikki kolme possua ovat nyt ystävystyneet keskenään ja ne voi jopa yllättää päivälevolta kylki kyljessä.

Vielä tähän loppuun on pakko kertoa meille viime kesänä tulleista mikropossuista, Maisasta ja Pipsasta. Possut ovat kasvaneet hurjasti viime kesästä, mutta luonteeltaan ne ovat edelleen samanlaisia mussukoita kuin aiemminkin. Possut ovat mm. pääseet vierailemaan Ylen studiolla, sillä ne osallistuivat Galaxi -ohjelman kuvauksiin. Kumpikin käyttäytyi oikein mallikkaasti valjaissa ja pienten herkkujen avustuksella kuvauksetkin onnistuivat kerrasta. Tässä vielä yksi kuva studiolta, jossa itse pitelen possuja narussa.



Tervetuloa Koiramäkeen!

-Paula